Elätkö ”sitten kun” - elämää?

Pohdiskelevana ihmisenä olen tässä viime aikoina huomannut useasti miettiväni tätä. 

Melko moni kamppailee yhden sun toisen asian tai ihan muuten vaan elämän kanssa. Se mitä mä oon tutkaillut, on vähän semmoinen sitku- ilmiö. Voihan se olla, että minä olen tässä henkisen kasvuni aikana nyt itsekin oivaltanut itsessäni sen ja kiinnitän vaan asiaan enemmän huomiota. Toisaalta sorrun edelleen itsekin, mutta pyrin tietoisesti välttämään sitä nykyisin. Se kuulostaa tältä; sitten kun oon tehnyt sen ja sitten kun oon tehnyt tän, sitten kun mulla on enemmän vapaata ja sitku sitä ja sitku tätä. Sitä sitku- päivää ei tule, niin kauan, kun elämäsi on sitä sitku- höpinää. Saattaa olla, että paahdetaan vuosi tolkulla sillä vaihteella. ”Kyllä mä sitte toteutan tuon, kun oon ensin rämpinyt tässä seuraavat viis vuotta”.

Ehkäpä eräs rakas ja lahjakas ystäväni viimeistään innoitti aiheesta kirjoittamiseen. Hänellä on sana hallussa, kauniita tekstejä ja runoja syntyy kädenkäänteessä, lisäksi vielä taitava tekemään käsillään. Hän on toteuttanut elämässään monta unelmaa. Hän toimii hyvänä esimerkkinä muille unelmien toteuttamisesta.  Mulle tuli vaan semmoinen fiilis, että ei ehkä kuitenkaan tee just nyt sitä mitä eniten rakastaa. Mikä parasta, voin olla väärässäkin. Siinä en kuitenkaan myönnä olevani väärässä, että monelle se sitku- elämä on arkipäivää.

Asiahan on niin, että meidän elämä saattaa loppua tänään tai huomenna taikka sitten 50 vuoden päästä. Kukaan ei sitä tiedä. Se sitku- meininki ei kyl johda yhtään mihinkään. Ehkäpä viimeistään tässä viime vuoden aikana syttyi se minunkin lamppu, kun ihmisiä lähi- ja tuttavapiiristä on poistunut muihin taajuuksiin. Kesällä yksi vanha ystävä muuttui enkeliksi yhtenä yönä. Kukapa olisi arvannut, että loppu tulee niin. Me ei voida koskaan tietää, että mitä on tähtiin kirjoitettu meitä varten, eläkää tässä, nyt ja täysillä. 

En tarkoita tällä täysillä elämisellä sitä, että jokainen laittaisi täydellä hulabaloolla elämänsä uusiksi. Vaan sitä, että menkää niitä unelmianne kohti. Tehkää aarrekarttoja, ripustelkaa kotiinne kuvia unelmistanne, kirjoittakaa ylös, kertokaa suunnitelmanne ääneen tai ihan mitä vaan, mikä saa teitä menemään oikeaan suuntaan. Unelmoikaa ja antakaa niille unelmille siivet, niin ne saadaan lentoon :)
Älkää jääkö siihen kurjaan työhön, parisuhteeseen tai muuhun teidän mieltä syövään tilanteeseen. Se on kamalan raskasta. En tarkoita sitäkään, että pitäisi paeta niitä asioita. Päinvastoin, ottakaa rohkeasti härkää sarvista ja tehkää itse se asia mikä täytyy tehdä. Helppoa se ei ole, kuten ei elämä aina muutenkaan ole.

Mä olen mielestäni aina melko rohkeasti hypännyt tuntemattomaan. Aina kaikki valinnat ei ole ollut täysin itsestä riippuvaisia, vaan olen liikaa kuunnellut muita, enkä luottanut itseeni. Siis olen kyllä tehnyt itse lopullisen valinnan, mutta aina en ole ehkä rohjennut kuunnella tarpeeksi itseäni. Toisaalta silloin, kun olen ollut varma jostakin, niin on saattanut kuitenkin mennä perse eellä puuhun. Ne on niitä elämän askelia, jotka on vaan otettava. Muuten ei voi koskaan tietää. Siinä ei auta muu, kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :D Pilke silmäkulmassa tietty, huumorilla selviää onneksi monesta tilanteesta, jos sattuu menemään niin, kun ei pitänyt. Vahvuutta se on sekin, että myöntää ettei mennyt ihan putkeen.

Me kaikki ollaan erilaisia, joten toiselle hyppy tuntemattomaan saattaa olla äärimmäisen pelottavaa. Ajattele asiaa niin, että tietäisit eläväsi viimeistä päivää. Mitä haluaisit tehdä? Jos olet onnellinen siinä mitä nyt teetkin, niin sitten anna mennä. Jos vastaat itsellesi jotakin muuta, niin sitten syytä ryhtyä toimeen. Heti.

Pahinta, mitä voi itselleen tehdä on se, että elämä jää elämättä ja kuolinvuoteella ajattelet, että ois sitteki pitäny… Jokainen meistä haluaa elää unelmaansa. Se on täysin mahdollista, kun vaan niin itse päättää :)

Eläkää täysillä tässä hetkessä, se ”sitku” on just nyt, tässä hetkessä <3

<3 Heli <3