Missä on minun kolmenkympin kriisi?

Täytän tänä vuonna kolmekymmentä. Tähän ikään kuuluu kuulema jonkinmoinen kriisi. Olen odotellut omaani jo pari vuotta. Mitä kolmenkympin kriisi edes on? Pelkoa vanhenemisesta? Saavuttamattomia juttuja elämässä? Epävarmuutta siitä, mitä haluaa elämältään tai kuka on?

Jos kyse on edellä mainituista, olen tainnut kokea oman kolmenkympinkriisini jo vuosia sitten.

Muistan, kun reilu kuusi vuotta sitten painiskelin itseni kanssa. Olin niin kauan oppinut antamaan muille itsestäni vain sen, mitä ajattelin heidän haluavan minusta. En enää tiennyt kuka oikeasti olin.

Pelkäsin muiden mielipiteitä ja epäonnistumisia. En esimerkiksi uskaltanut hakea uudelleen yliopistoon, koska en päässyt ensimmäisellä kerralla sisään. Olin varma, etten onnistu toisellakaan yrittämällä.

Kun ystävät alkoivat seurustella, perustaa perheitä ja ostaa omia koteja, minun teki mieli lähteä baariin juomaan muistini pois. Halusin haalia kokemuksia, joita voi punastellen muistella kiikkutuolissa.

Silloin tuntui helpommalta olla tuuliviiri, kuin ottaa elämälleen suunta. Omia mörköjä ei tarvinnut kohdata, kun ei edes tiennyt kuka on tai minkälaisia mörköjä pimeissä nurkissa vaanii. Nykyään nautin siitä, että tiedän, minkälainen persoona olen. Elämäni ei ole tuulen vietävissä. Tiedän, mitä haluan. Elämäni möröillekin annan koko ajan vähemmän ajatuksia.

Välillä harmittelen, miksen ollut yhtä itsevarma parikymppisenä kuin olen nyt. Kuinka pitkälle olisinkaan jo päässyt elämässäni? Joku viisas on kuitenkin joskus sanonut, että et olisi tänään juuri sellainen kuin olet, jos et olisi kokenut kaikkea, mitä olet tähän mennessä kokenut. Epävarmoilla tuuliviirivuosillanikin on siis ollut tarkoitus. Niiden avulla olen löytänyt itseni ja tavoitteeni elämässä.

Siinä missä parikymppisenä ajattelin ihmisen olevan kolmekymppisenä ”valmis”. On perhe, oma koti, auto, vakituinen työ ja elämä rullaa muutenkin mukavasti. Nyt on lohdullista tietää, ettei kukaan ole koskaan valmis. Varmaa on vain muutos.

Ei ole asioita, jotka pitäisi olla hallussa johonkin tiettyyn ikään mennessä. Ei ole olemassa oikeanlaista elämää. Jokainen tekee siitä oikeanlaisen itselleen.

Vaikka ikä tuo yleensä enemmän vastuuta. Pitää miettiä lainankorkoja, budjetoida ja tehdä lumitöitä, vaikkei huvittaisi. Se tarkoittaa myös parempaa itsetuntemusta, tietynlaista rauhaa ja tyyneyttä, mutta silti on vielä täynnä lapsen intoa. Jos vanheneminen tarkoittaa kaikkea tätä, antaa vuosien tulla. :)

Pohtivin terveisin, Elina