Tuhti vadelma-suklaa-raakakakku

Välillä tekee mieli jotakin oikein tuhtia. Etenkin, kun illat pimenevät ja vettä sataa. Tämä vadelmasuklaa-raakakakku sopiikin syksyyn kuin nenä päähän. Lisäksi kakku on siitä ihana, että yksi pala riittää. Oikeasti. Kakku on kaiken lisäksi suht helppo tehdä ja apuvälineeksi tarvitsee vain tehosekoittimen.

Vadelmasuklaa-raakakakku ohje:

3 dl taatelia

3 dl erilaisia pähkinöitä

(tässä manteli, cashew, pekaani- ja saksanpähkinä seos)
1 dl raakakaakaojauhe

1 dl vettä (aloita desistä)

Vadelmakerros:

200 grammaa vadelmia

(Tässä kakussa noin 180 grammaa vadelmia ja noin 40 grammaa mansikoita)

1 rkl chiansiemeniä

Suklaakuorrutus

2 dl raakakaakaojauhe

3/4 dl hunajaa

1 dl kookosöljy

2 rkl tocoa

3-4 rkl lämmintä vettä

Ohje:
Sulata vadelmat, jos käytät pakastettuja. Sekoita ne chiasiemenien kanssa. Anna turvota "hilloksi".
Pane pähkinät ja raakakaakaojauhe tehosekoittimeen.
Kun pähkinät ovat sopivan pieninä paloina, lisää tehosekoittimeen taatelit ja desi vettä. Lisää vettä sen mukaan, että saat tasaisen massan.
Painele massa irtopohja- tai piirakkavuokaan.
Kaada vadelmatäyte pohjan päälle.
Laita kakku pakastimeen asettumaan noin tunniksi.
Valmista sillä aikaa suklaakuorrute.
Sulata kookosöljy ja hunaja varovasti mikrossa tai vesihauteessa.
Lisää sekaan raakakaakaojauhe, toco ja lämmin vesi. Sekoita tasaiseksi.
Lisää kuorrute kakun päälle. Laita vetäytymään pakastimeen vielä noin puoleksi tunniksi.
Nauti!



Ps. Kakun ohje on muokattu omanlaiseksi tästä ohjeesta.

Elina ja Heli

Muistatko sen, kun halusit sitä, mitä sinulla on nyt?

Liian usein sitä vain porskutamme eteenpäin. Kun yksi asia on saatu päätökseen, siirrytään toisen asian pariin.

Liian harvoin pysähdymme ja pohdimme, kuinka paljon unelmia on matkan varrella jo toteutunut.

Jos miettii vaikkapa viimeistä kymmentä vuotta, siihen mahtuu varmasti meillä kaikilla toteutuneita unelmia, ja niitä, jotka ovat vielä saavuttamatta. Sitten on vielä unelmia, joita luuli haluavansa, mutta ne eivät olleetkaan itseä varten.

Mieti jotakin toteutunutta unelmaa. Muistatko sen fiiliksen, kun halusit sitä, mitä sinulla on nyt? Pitikö sen eteen tehdä töitä? Tuntuiko se ihan mahdottomalta? Vai toteutuiko unelma vähän kuin huomaamatta?

Minun kohdallani unelmointi alkaa hillittömällä innostuksella. Etsin tietoa, suunnittelen ja käytän mielikuvia. Miltä minusta tuntuu, kun jokin asia on saavutettu.

Sitten iskee epävarmuus ja pelko. Onko aika oikea? Olenko valmis riskeeraamaan kaiken tämän vuoksi? Haluanko tätä oikeasti?

Sen jälkeen unelmat jäävät usein kytemään. Tämä vaihe erottaa jyvät akanoista. Kaikista ideoista ja unelmistani toteutan lopulta ehkä 20 prosenttia.

Yleensä ne toteutuvat huomaamatta, mutta jälkikäteen ajateltuna niiden eteen onkin tehnyt paljon töitä. Silloin tajuaa myös matkan arvon. Usein se opettaa meille enemmän kuin itse päämäärä.

Siksi haluankin, että painat tämän hetkisen tunteen mieleesi jostakin toteutumattomasta unelmasta. Unelma voi olla kuinka iso tai pieni tahansa. Kun se toteutuu, muistele hetkeä, jolloin luulit, että unelma on ihan mahdoton. Analysoi matkaasi, ja opi itsestäsi.

Ennen kaikkea muista unelmoida, sillä siitä tulee hyvä mieli. Unelmoida voi myös siitä, että se hyvä, mitä on, pysyisi.

Unelmoiden, Elina

Syyskuulumisia ja koiranpentu-uutisia

Vaikka tänä vuonna kesä oli pitkä, se meni ihan älyttömän nopeasti. Kevätkin hujahti jonnekin. Tammikuun Pariisin tai maaliskuun Budapestin reissusta tuntuu olevan jo pieni ikuisuus.

Muutenkin minusta on viime aikoina tuntunut, että aina on maanantai tai perjantai, sitten niiden välissä tapahtuu kaikenlaista.

Töitä, tapaamisia, kohtaamisia, hetkiä, ex-tempore-juttuja, perusarjen pyöritystä..

Minun on etenkin kesäisin vaikea sanoa ei, koska kesästä pitää ottaa kaikki irti. Olen kaksi viimeistä kevättä ja kesää mennyt sillä ajatuksella, että ehtiihän sitä nukkua sitten syksyllä. Viime vuonna homma eskaloitui paniikkikohtauksiin ja tänä vuonna minut pysäytti flunssa.

Eihän tällaisessä elämäntavassa ole mitään järkeä!

Tätä ei kuule minun suustani usein, mutta onneksi nyt on syksy. En ole syksyihmisiä. Olen kirjoittanut siitä aiemminkin.

Nyt kuitenkin nautin siitä, että kalenterissa ei ole töiden lisäksi oikeastaan mitään muuta.

Yksi merkintä sieltä kuitenkin löytyy ensi viikon keskiviikolta. Meille tulee silloin vihdoin ja viimein koiranpentu. Päädyimme pitkän pohdinnan jälkeen bokserinarttuun, jonka nimesimme Hallaksi.

Hallasta ja koira-arjesta kirjoitan varmasti vielä lisää. Niin kuin myös viikon takaiselta Nizza-reissulta.

Siinä se on. Meidän Halla!

Tuntuu ihanalta, että vietän suurimman osan syksystä kotona koiranpennun kanssa touhuten. Lisäksi aion lukea kaikki ne kirjat, jotka minulta jäi kesällä lukematta.

Voisin myös vihdoin toteuttaa tuon minun parin vuoden takaisen syksyn to do-listan.

Mitä teidän syksyyn kuuluu?

Terkuin, Elina