Friend tag: Elina ja Heli

vuosi 2010

Koska alkuesittely jäi lyhyeksi, on aika kertoa meistä ja meidän ystävyydestä vähän enemmän. Moni on saattanut ihmetellä, miten me ollaan päädytty ystäviksi.
Teimme teille friend tag -postauksen, jossa kerromme näkemyksemme toisistamme muutamien kysymysten avulla. :)




Miten ja koska tapasitte?

Lyhyesti: Tapasimme Meikkaaja-Stylistikoulussa vuonna 2010.


Mieleenpainuvin yhdessä jakamanne muisto?

Elina: Meikkikoulun luokkakokous muutamia vuosia sitten, jonne ei sitten loppujen lopuksi saapunutkaan muita kuin me kaksi. Saatiin railakas ilta aikaan 😉Lähdettiin muun muassa laulamaan karaokea, jossa taisi raikaa ainakin Zen Cafén Todella kaunis-kappale. Heli osaa laulaa, mutta mä en.

Heli: Yhet pikkujoulut. Siis sama tilaisuus, mistä Ellu tuos puhui :D Biisiä en muista, mutta lauloin varmasti :)

Kuvailkaa toisianne yhdellä sanalla?

Elina: Pohdiskelija
Heli: Iloinen


Miten kuvailisit ystävääsi sellaiselle, joka ei tunne häntä?

Elina:Helin kanssa saa keskustelun aikaan mistä vaan. Heli ei tuomitse, vaikka hän olisikin erimieltä. Heli elää tunteella myös muiden tunteet. Heli saattaa suuttua nopeasti, mutta hän leppyy yhtä nopeasti kuin suuttuikin. Heli tekee superherkullisia aamupaloja. Helin aamupalapöydässä olo on kuin viiden tähden hotellissa. Helille läheiset ja eläimet ovat tärkeitä. Heliltä saa myös parhaat vinkit luomu-, lähiruoka ja ekoiluasioissa

Heli: Elina on muut huomioon ottava ja ymmärtäväinen, pieni suuri ihminen :) Ellu osaa pukea asiat hyvin sanoiksi ja kirjoittaa todella taitavasti.

Mikä on ystäväsi lempiruoka?

Elina: Nyt menee veikkaukseksi, mutta luomukuhaa paistettuna ja hyvää salaattia kylkeen. Luomuna tietenkin.

Heli: Sushi (Veikkaus tämäkin :))


Minkä asian ystäväsi ottaisi mukaan autiolle saarelle?

Elina: Heli pelastaisi blenderin, että hän saa tehtyä smoothieita ja leivottua raakakakkuja.

Heli: Elina ottais mukaan puhelimen ja tyynyn, että voi nukkua missä vaan.


Loppukevennyksenä lookkeja kouluajoilta. Muistuttakaa aina silloin tällöin niin itsellenne kuin ystävillennekin miksi olette ystäviä.

Mukavaa viikonloppua <3

Terkuin, Elina ja Heli

Aina siivoamassa. 1980-luvun tyyliä koulusta.

Heli
Aiheena nuorisogenre -stailaus v.2010

Yksi tarina rintasyövästä

Nyt ajankohtainen, paljon esillä ja monen elämässä läsnäoleva rintasyöpä mietityttää tietysti minuakin. Roosanauhapäivä on 14.10.2016. Haluan haastaa kaikki ystävät, tuttavat, lukijat ja kaikki innokkaat mukaan keräykseen.  Alla linkki, josta pääset osallistumaan.

Rintasyöpä. Olen nähnyt sen hyvinkin läheltä äitini sairastaessa sen 80- luvulla. Olin pieni, noin 8- vuotias. Meininki näytti lapsen silmissä todella karulta. Naapurin rouva oli äitiä 10 vuotta nuorempi, menehtyi siihen. Minä sain pitää äitini, hän on elossa edelleen. 

Olen paljon seurannut julkisuudessa olleen Heidi Sohlbergin syöpäkamppailua. Mikä energia ja elämän asenne Heidillä onkaan! Ihanaa! Ihmettelen suuresti, kuinka joku voi pitää negatiivisena asiana tuommoista asennetta ja arvostella sitä Heidin positiivisuutta elämää kohtaan syövästä huolimatta. Minusta ihanaa se elämänilo ja päättäväisyys, että tästä selvitään hengissä. Heidistä oli mahtava juttu MeNaisissa (39/2016) reilu viikko sitten. Siinä jutussa mainittiin siitä, että monesti lähipiirille sairauden käsittely voi olla rankempaa, kuin itse potilaalle. Tämän allekirjoitan täysin. 

Vasta nyt aikuisiällä olen tajunnut, miten rankkaa se oli pienelle Helille käydä läpi se äidin syöpäkamppailu ja vaikka äiti vaikutti olevan hyvinkin sinut asian kanssa, niin minä en ollut. Äiti kertoi myös avoimesti kaiken, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kertoi myös sen, jos käykin niin, että hän ei siitä selviä, niin ”kyllä sä pärjäät”. Niin ajattelinkin pärjääväni. Silti koko ajan minusta tuntui, että kuolema tai pelko siitä oli läsnä. Aina piti käydä tarkistamassa aamuisin, että onkohan äiti hengissä, jos hän sattui nukkumaan pidempään. Vaikka harvoin hän nukkui edes kunnolla. Sitten, kun minulle valkeni, että äiti selviää, niin jostain syystä tuli häpeä siitä sairaudesta, siitä oli vaikea puhua kavereille, se oli kai jotenkin noloo. Vaikka eihän siinä tietenkään mitään noloa oikeasti ollut. Äiti itse kyllä puhui, mutta varmaankin olisin tarvinnut jotakin vertaistukea tai jotain. Se fyysinen puoli oli kai se, joka oli siinä kohtaa hankala käsitellä, kun äidillä ei ollut toista rintaa. Häpeä meni kyllä osaltani ohi jo ennen aikuisikää.

Nykyisin sekin, että rinta tai rinnat puuttuu on ihan luonnollista. Ainakin minusta tuntuu siltä, että asioihin suhtaudutaan paljon avoimemmin, mikä on tosi hyvä juttu. Nykyisin läheisetkin saa luultavasti paremmin infoa, kuin silloin. Näin oletan.

Se, mikä tässä äitini sairaudessa on ollut minulle hyvä asia, minkä olen jo lapsena oivaltanut, niin olen mielestäni aina ymmärtänyt olla kiitollinen joka päivästä johon herään, vaikka jotain pinnallista valitusta ehkä kuuluukin minun suustani, mutta pohjimmaisena ja päällimmäisenä on kuitenkin kiitollisuus terveydestä ja elämästä <3 

Kun näin lähellä on ollut kyseinen syöpä, niin on paljon mahdollista, että se tulee itsellekin. Nyt, kun näin julkisesti asiasta puhun, niin mun on pakko ryhtyä itsekin toimeen ja käydä tutkimuksissa. Minua kiinnostaisi tutkituttaa se, että kannanko rintasyövälle altistavaa BRCA2- geenimutaatiota. Toisaalta olen tosi vähän selvittänyt asiasta. Terveyskeskuksen hoitajalle kerran puhuin asiasta, ilmeisesti sitä kautta on mahdoton päästä kyseisiin tutkimuksiin, koska asiani ohitettiin sujuvasti. Vinkkejä otan vastaan, että mitä mun pitää tehdä?

Vielä näistä julkisuuden henkilöistä, jotka ovat rohjenneet antaa kasvot vakavalle asialle. Arja Koriseva ja Heidi Sohlberg, kiitos! Olette rohkeimpia ja positiivisimpia naisia ikinä! Teistä myös kaikki terveet voisivat ottaa mallia :)

Kiitos sinulle, joka luit tämän. Ilolla otan vinkkejä ja kokemuksia vastaan teiltä, joilla kerrottavaa on.

Toivotan äärettömän paljon voimia ja tsemppejä sairauden kanssa kamppaileville <3

Pinkein terkkusin, Heli

Osallistu keräykseen tästä