lauantai 15. lokakuuta 2016

Unelmia ja toimistohommia




Veikkauksen mainoksessa sanotaan: ”Unelmointi on jo puoli voittoa”. Tuostahan ei voi muuta, kun ottaa oppia :) Minun unelmani olisi tehdä töitä kauneuden ja terveyden parissa. Enkä nyt puhu siitä lehdestä.

En liene ainut ihminen maailmassa, joka ollut pitkään työssä, josta ei tykkää. Semmoista työtä voi myös nimittää ”ihan kivaksi”. Sopeutuvaisena henkilönä olen luovinut monessa hommassa sen näköisesti ja oloisesti, kun se olisi ollut mun unelmaduuni. Työn jälki on usein kielinyt siitä, että priimaa pukkaa. Kukapa silloin arvaisi, että en viihdy.

Sehän on työnantajan kannalta mahdottoman kätevää palkata mun kaltainen, luotettava työntekijä, joka varmasti hoitaa duuninsa. Minun kannalta se on ollut jokseenkin raskasta. Vaikea on tehdä puoliteholla tai edes vähän vähemmällä teholla. Perfektionismin piirteitä piisaa, joka hankaloittaa vain omaa elämää.

Minulla taitaa olla kuitenkin semmoinen taito tai piirre, että teen melkein mitä tahansa, niin saan sen näyttämään siltä, että olen helvetin innoissani, vaikka en ihan aina oliskaan :D Toisaalta se tekee omastakin elämästä helpompaa, kun iloitsee siitä mitä on, vaikka se ei niin kivaa aina olisikaan. Toki näkyy sekin ulospäin jossain kohtaa, kun liian pitkään on sitä ”ihan kivaa”. On iän myötä alkanut tulla hyvinkin nopeasti kirkastumaan ainakin se, mitä en halua tehdä.

Nyt olen sitten ollut muutaman viikon työttömänä. Tarkoitus olisi oikeasti viimein selvittää, et mikä musta tulee isona. Mulla on muutama ammatti haalittuna nyt alle 4-kymppisenä. Oispa hienoo, että ennen 5-kymppisiä olisin löytänyt sen oman juttuni ja saisin tehdä sitä tai niitä kaikkia juttuja, mistä haaveilen. Oma juttu on osittain kirkastunut, mutta se oma yritys ei sitten elättänyt. Ainakaan silloin, kun viimeksi koetin olla täysipäiväinen yrittäjä. Ei pelkästään niillä palveluilla joita silloin oli. Yrittäjyydestä läksin palkkatöihin takaisin. Jätin yritykseni kumminkin eloon olemaan, kun ei ollut kyse konkurssista.

Tulin silloin päätyneeksi myyntineuvottelijaksi kiinteistönvälitysliikkeeseen. Toisin sanoen välittäjäksi. (Pakko oli tehdä jotain leipänsä eteen ja se natsasi siinä kohtaa) Se ei siinä mielessä ollut kovin fiksu ratkaisu. Se oli ihan muuta, kun se mitä olin yrittäjänä tehnyt. Lisäksi se, että välittäjän työn kanssa on niin naimisissa, että sitten ei ehdi enää harrastaa yrittämistä siinä sivussa.  Vai oliko sittenkin fiksua? Kyllä. Ilman sitä kokemusta olisin henkisesti huomattavasti köyhempi. Kaikki ne ihmiset, joita olen tavannut nelivuotisen välittäjäurani aikana. Uskon, että sieltä syntyi tämän elämän mittaisia ystävyyssuhteita <3

On mieletön rikkaus, kuinka monessa olen ollut ja saanut olla mukana. Yksi iso syy miksi monessa hommassa on vaan sitkeästi pysynyt on se, että en ole saanut haluamaani duunia. Jotain on ollut pakko tehdä. Tuskin tässäkään olen ainoa. Oman mielenterveyden kannalta olen nyt päättänyt edetä kohti unelmaduunia. Vaikka hieman rauhallisemmin, jos ei muuten onnistu.


Usein raha ajaa siihen, että on tehtävä sitä mihin helposti pääsee. Minun kohdallani se on palvelualat. Kaupan työtä yms. asiakaspalveluhommia. Kaupan töissäkään ei mitään vikaa ole. Jännä juttu on se, että tällä asiakaspalvelu-, myynti ja työkokemuksella en vielä ole kaupan alalta saanut siltä osa-alueelta töitä, mikä eniten kiinnostaa ja mihin olen itseäni kouluttanut.

Tässä yks päivä huolissani selitin ystävälleni, että entäs jos musta tuleekin pitkäaikaistyötön nyt näiden valintojeni takia, että jätin vakituisen työn ja olen nyt ”vähän” tuuliajolla. Hän naurahti ja totesi, että sinäkö pitkäaikaistyötön? Väkisinkin ne ajatukset menee siihen ajoittain, että miten tästä nyt selviää, kun on tottunut työntekoon. Äitini on jo tylyttänyt näistä valinnoista minua. Toivottavasti en teiltä saa hirveitä moitteita.

Miltä teistä työelämä maistuu? Entä unelmaduuni, kellä semmoinen on? Kertokaa onnistumisistanne ja epäonnistumisistanne. Jaetaan kokemuksia, niin ehkä kaikki opimme niistä jotakin.

Eri alojen osaamiseni selviää teille varmaankin tulevissa teksteissä.

Työteliäin terkuin, Heli <3 


torstai 13. lokakuuta 2016

Pitääkö tyttöjen ja poikien liikuntatunnit olla erikseen?

@Heli Järvinen

Tiedättekö se fiiliksen, kun on unohtanut jonkun veret seisauttavan asian ja yhtäkkiä muistaa sen. Minulle kävi tänään niin.

Aihe on niinkin arkinen kuin koululiikunta. Koululiikunnassa minua on ärsyttänyt eniten se, että tytöt ja pojat laitetaan usein eri ryhmiin. Usein tytöillä ja pojilla on eri lajitkin koululiikunnassa. Miksi? Sitä en ymmärrä.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista nuorisotyönviikkoa, jonka teemana on yhdenvertaisuus. Tuo sanahirviö. Tässä kohtaa yhdenvertaisuus ei minusta käy toteen.

Nopean googlailun tuloksena huomasin, että keskustelupalstoilla tyttöjen ja poikien eri liikuntaryhmiä perustellaan tasoerolla ja erilaisilla kiinnostuksenkohteilla.

Tasoeroa varmasti on ja ymmärrän miksi huippu-urheilussa naisille ja miehille sekä tytöille ja pojille on omat sarjat. Koululiikunta ei ole huippu-urheilua. Sen tulisi kannustaa liikkumaan ja oppimaan ryhmässä tekemisen meininkiä. Ainakin, jos minulta kysytään. Luulisi luokan yhteisten liikuntatuntien kehittävän koko luokan yhteishenkeä, kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

Poimin nämä lainaukset netin keskustelupalstoilta. Olen kirjoittajien kanssa samaa mieltä.

”Mielestäni tyttöjen ja poikien liikuntatunnit pitäisivät pitää yhdessä ja tarjota mieluummin vaikkapa kaksi eri vaihtoehtoa siihen, mitä liikuntatunneilla tehdään. Tämä lisäisi liikunnallista tasa-arvoa sekä liikuntatuntien viihtyvyyttä niille, jotka eivät koe oman sukupuolensa liikuntaryhmää parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Ja myös toisaalta opettaisi sosiaalisia taitoja ja toimeen tulemista erilaisten, myös eri sukupuolta olevien liikkujien kanssa.”
Lotta Immonen, liikuntaneuvoja/urheilija


”Erikseen opettaminen luo mielikuvaa siitä, että sukupuolielimet määrittävät ihmisen sosiaaliset, motoriset ja älylliset ominaisuudet. Yksilöiden pitää saada tutustua eri lajeihin riippumatta jalkovälin muodosta. Noin 2 lasta tuhannesta syntyy intersukupuolisena ja jää tiukan binaarisen sukupuolinormin ulkopuolelle. Heilläkin pitää olla oikeus sukupuolittamattomaan liikunnanopetukseen. Erikseen pitää opettaa, jos se jossain yksittäisessä lajissa ja yhteisössä on tasa-arvon luomiseksi ja syrjinnän vähentämiseksi tarpeellista.”


”Tunnilla opetellaan samoja asioita, miksi sitä ei siis voisi tehdä yhdessä. Yhteisillä liikuntatunneilla korostuu samanarvoisuus ja opitaan paremmin hyväksymään erilaisuutta ja arvostamaan erilaisia vahvuuksia, mitä kullakin on. Oman kokemukseni mukaan yhteiset liikuntatunnit tuovat esimerkiksi joukkuepeleissä tytöille lisää rohkeutta ja aktiivisuutta ja opettavat pojille yhteistyökykyä sekä muiden pelaajien huomioimista (mm. tytöt menevät uskaliaammin ottamaan palloa pois kuin vain keskenään pelatessaan ja pojat vastaavasti syöttävät useammin kuin taas poikien kesken pelatessa kuljettavat useammin ja pidempiä matkoja itse).”

@Heli Järvinen


Kuulin tänään keskustelupaneelissa nuoren tytön sanovan: Miksi tytöt pelaa talvella ringetteä ja pojat jääkiekkoa? tytötkin haluaisi pelata lätkää.

Tämä jäi pyörimään mieleeni ja mietin, mitä jos jatkossakin olisi kaksi eri lajia tytöt ja pojat saisivat itse valita haluavatko pelata lätkää vai ringetteä. Joka luokalla on varmasti pari poikaa, jotka haluaisivat liikuntatunnilla opetella hiphop-tanssia ja pari tyttöä, jotka haluavat nostaa punttia. Ei ole tyttöjen tai poikien lajeja, on vain lajeja, joita harrastaa suurempi määrä tyttöjä tai poikia.


Opiskellaanhan muita aineitakin yhdessä, joten miksi liikunta olisi poikkeus? Mikä siinä ala-asteen loppupuoliskolla iskee, että enää tytöt ja pojat ei mahdukaan samaan liikuntaryhmään? Kun olisi sekaryhmiä alusta loppuun sekä pojat että tytöt oppisivat toisiltaan. Ainakin itse opin paljon enemmän joukkueurheilusta ja yhteen hiileen puhaltamisesta sekaryhmissä kuin tyttöjen kesken. Tytöiltä olen oppinut periksiantamattomuuden, sisukkuuden ja rohkeuden. Siinä olisi pojillekin opittavaa ;)
Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen paranee sekaryhmissä.

Haluan kuulla muiden mielipiteitä asiasta. Oletko samaa vai erimieltä? Mitä sinä ajattelet asiasta?


Terkuin, Elina

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

talounelmia




Unelmointi. Se se vasta on mukavaa puuhaa. Tässä yhdestä unelmasta pikku spekulaatio.

Pitkäaikainen haave on ollut päästä omakotitaloon, mieluiten maalle, syrjään ja omaan rauhaan. Vanha hirsitalo pihapiirillä, jossa on navetta tai joku vastaava, olisi talounelmien täyttymys. Tässä on tullut näköpiiriin kyseinen kohde. Elämässä muutenkin on asiat liikahtanut eteenpäin, joten uskaltaa jopa ajatella, että tämmöinen saattaisi olla ihan mahdollista. Ehkä se on kuitenkin sitä, että on antanut itselleen luvan uskaltaa. Tähän unelmaan mahtuisi jossain kohtaa mahdollisesti isompi eläinkatraskin, kun rivariin :D
Iso, mieluinen rivitaloasunto on ollut kohta kymmenen vuotta asuntomme. Sijainti on hyvä, luonto ja lenkkipolut lähellä. Palvelut ja koulutkin ihan kivenheiton päässä. Jotain idyllistä kuitenkin uupuu. Se on maaseutu. 

Kouvolassa voi asua lähellä keskustaa ja samalla takapihan näkymä voi olla tällainen. 💚Tällä voi vähän lieventää maallemuuttoikävää. #munbetonihelvetti

Ihan vaan pari muuttujaa mahtuu vielä mukaan matkaan ennen, kun siihen unelmaan pääsisi. Onhan se mahdollista, että juuri tämä kohde menee jollekin muulle, mutta mietitään sitä sitten. Siinä tapauksessa se ei ollut meitä varten.

Nyt joku, joka ei minua tunne, ajattelee, että älähän nyt kerro enempää tuota hirsitalo- unelmaas (helvettiäs:)). Ihan muutama semmoinen kommentti tullut, niin ajattelin hieman valottaa, että kyllä näitä juttuja on ehtinyt tässä kelaamaan kymmenen vuoden aikana, kun tästä on haaveiltu. Kerrottakoon vielä sekin, että sitä maalla asumista on ehtinyt kertymään elämän varrella sekä työn, että yksityiselämän kautta. Että ei ihan enskertalaisia olla. Siitä ehkä toisella kertaa lisää, nyt tästä talounelmasta, mielen- ja maaseudun rauhasta ja vähän muustakin.

Aloitetaan positiivisista. Oma rauha, oma rauha ja oma rauha. Talvella et tarvitse pimennysverhoja, katuvalot ei kuse silmään. Siellä on oikeesti säkkipimeetä. Liikenteen kohinasta ei myöskään ole haittaa.
Luonto, jos mikä on ihmiselle todella tärkeä paikka. Kovin moni tuntuu olevan vieraantunut luonnossa liikkumisesta. Jotkut tässä oravanpyörässä hulluna pyörivät ihmisyksilöt eivät tule ajatelleeksi, mikä parantava voima luonnossa piilee. Se on parasta terapiaa, mitä voit ihan omatoimisesti itsellesi antaa. Kokeile vaikka!

Palaan vielä tuohon omaan rauhaan. Se ois mahtavaa, kun voit mennä ulos vaikka aamulla kahville ilman, että kukaan naapuri tulee sulta kyselemään yhtään mitään. Ei sillä, että olisin mikään naapurin vihaaja. Tästä nyt saattaa saada sen käsityksen, että en pidä naapureistani. Se ei pidä paikkaansa. Kaipaan vaan ihan tolkuttomasti sitä, että mua ei näe kukaan tai ketkään. Kaupungit on jotenkin niin täyteen tungettu. Joka puolella on vähintäänkin ikkunanaapureita. Olen siis sielultani maalainen, joka on puolet elämästään koettanut sopeutua kaupunkiin. Ei se ihme ole, että välillä kiristää pantaa oikein kunnolla, kun pitäs olla enemmän omissa oloissa. Sitä kohti siis. Toki pannan kiristymiseen on varmasti muitakin syitä :D

Kesällä mökkeily käy kätevästi kotona, maalla. Ei tarttis lähteä mihinkään, kun pihalla olis oma pihasauna. Sieltä vois huoletta lähteä jäähylle, ilman, että joku tuijottaa sinua tai ilman, että tarttis heti ruveta kommunikoimaan jonkun naapurin kanssa. Tähän tilanteeseen kaupungissa törmää usein.
Maalla nurmikon saa ajaa just silloin, kun huvittaa. Siitä ei tulisi kukaan vihjailemaan, jos sattuu vähän pidempi heinä jossain kohtaa olemaan. 
Siellä maalla ei tarttis myöskään miettiä sitä, että mihin autos parkkeeraat. Kyllä olis tilaa jättää auto ihan miten päin vaan pihalle.




Mun sisällä asuva ihan pienenpieni pikkupessimisti on myös huomioinut ne huonot puolet tässä unelmatalokuviossa. 
Työtä riittää varmasti naapureillekin,vaikka niitä naapureita ei olisikaan. Kun sitten on se 100- vuotias hirsitalo, niin minkälaista härdelliä esimerkiksi ihan perus talvipäivä voi aiheuttaa. Tai no, talvella yleensäkin. Putket jysähtää jäähän pakkasen voimasta ja jyrsijät änkee sisälle joka jumalan kolosta ja kaikkee mahdollista. Aamulla töihin lähtiessä on tullut metri lunta ja se paska traktori ei lähde käyntiin, siis jos on traktori. Sit kolaat, niin että pääset duuniin. Sitten, kun olet päässyt työn ääreesi sen julmetun aamujumpan jälkeen, niin joku puolen kilsan päässä oleva naapuri soittaa, et sun hevoses juoksee täällä ympäri kyliä. Käyt kesken päivän korjaamassa kaakkis talteen. Kotona huomaat, että on repinyt päällä olevan loimensa johonkin siinä rytäkässä ja päätät jättää pollet turvallisesti sisälle, talliin.

Illalla palaat jatketun työpäivän jälkeen kotiin. Siellähän se jääkylmä hirsiunelmasi uljaana odottaa, että laitat pöntöt tulille. Sen kaiken lämmityspuuhan ohella on tietty kaikki koirien kusetukset sun muut kotityöt ja muun mahdollisen eläinlauman hoito. Myös ne tyypit on keräiltävä pois, mitä koira ja kissa on päivän aikana saalistanut. Parhaassa tapauksessa ne saaliit on sievästi näytillä. Kaiken nupiks ne saaliiden suolisto saattaa olla pitkin sohvia, yrjöttynä. 
Olishan se semmoinenkin vaihtoehto vielä, että pakkaspäivän nupiks on joku vesiputki paukahtanut. Siinähän sitä on ihmettä yhelle päivälle. Silti, vieläkin se on mun unelmaa.

Pakko kyllä tempasta vielä yksi huvittava asia vielä noista negatiivisista puolista. Se on paskan haju. Siitähän oli joku nostanut tässä taannoin hirveen älämölön. Eikös se paska haise aina maalla? Niin pitkään, kun on elämää, on myös paskaa, lienee ihan luonnollista.


Tässäpä mietteitä ehkäpä heillekin, jotka maalta haluaa pois :) Missä sinun unelmakotisi sijaitsee? 

Muistakaa unelmoida! Ellun sanoin sanokaa unelmanne ääneen, niin ehkäpä ne helpommin toteutuu <3



Omasta pientilasta unelmoiden, 
Heli <3