perjantai 29. joulukuuta 2017

Kuulumisia ja ensi vuoden suunnitelmia

Kiireinen, stressaava ja reissun täyteinen vuosi 2017. 

Tuntuu, että toistan itseäni, kun jokainen blogipostaus alkaa sanoilla "hei taas pitkästä aikaa".
Tämä vuosi ei vain ole ollut sopiva blogin päivittämiselle. Kuten keväällä kirjoitin ostimme talon, jota olemme remontoineet. Lisäksi työt ja muu elämä ovat pitäneet minut kiireisenä aamusta iltaan. Miksei kukaan kertonut, että omakotitalossa on aina jotain hommaa tehtävänä? :D

Nyt elämä on kuitenkin rauhoittunut sen verran, että palaan taas päivittämään blogia säännöllisesti. Minulla olisi jemmassa läjäpäin reissupostauksia, joita olen aloittanut kirjoittamaan, mutta ne ovat jääneet kesken.
Postauksia on luvassa ainakin viime tammikuun Prahan reissulta, syyskuiselta reissulta Kreikan Karpathokselle ja Ranskan Rivierasta voisin kirjoittaa teille vaikka kirjan. Olen ollut kahtena vuonna peräkkäin Rivieralla, ja ensi vuonna menen uudelleen. Paikka on vienyt sydämeni täysin.

Odotan jo innolla vuotta 2018, vaikka tällä hetkellä istun peiton alla nenä tukossa. Sain joulun alla jonkun pöpön, mikä kaatoi minut sängynpohjalle heti joulupäivänä.
Muutaman päivän sängynpohjalla maanneena olen tullut siihen tulokseen, että ensi vuonna rauhoitan  hieman tahtia.
Kaikkeen ei aina tarvitse lähteä mukaan ja kaiken ei aina tarvitse olla tip top. Välillä vähemmän ja oikaisten onkin parempi.

Ensi vuonna aion myös juosta elämäni toisen puolimaratonin. En ole yli neljään viikkoon juossut, mutta kunhan saan taas hengitystiet auki, niin aion suunnata lenkkipoluille. Olisiko teillä suositella hyvää puolimaratonia loppukesästä tai alkusyksystä?

Jos vuodesta 2017 piti alunperin tulla reissuvuosi, niin 2018 ei kalpene yhtään sen rinnalla. Nimittäin tasan kuukauden päästä suuntaan Pariisiin. Onko kukaan teistä ollut Pariisissa? Nyt olisi kaikki vinkit tarpeen. Missä kannattaa syödä ja käydä?

Tein uudenvuodenlupauksen, jossa haastan itseni kirjoittamaan vähintään 104 blogipostausta ensi vuoden aikana. Se on kaksi postausta viikossa. Siihen minun pitäisi pystyä, vaikka olisin töissä. Jos siis meinaan hiljentyä, niin ei muuta kuin viestiä Instagramissa tai blogin Facebook-sivuilla, niin pidätte minut ruodussa. ;)

Mahtavaa uutta vuotta, Elina


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kuulumisia remontin keskeltä







Hei, vaan pitkästä aikaa.






Täällä ei todellakaan ole unohdettu blogia, mutta muu elämä on nyt vienyt niin paljon aikaa, että jostain on ollut pakko nipistää.
Mullehan iski joku ihme kaamosmasennus joulukuun aikaan, joulumielikin oli hetken aikaa hukassa. Kun sain kerättyä uutta energiaa alkavaa vuotta varten, elämä iski toisella isolla pommilla. Pitkäaikainen vuokrakämppämme oli saatu myytyä ja meidän piti etsiä uusi koti.

Olimme jo aiemmin päättäneet, että kun tuosta kodista on aika lähteä, ostamme oman kodin. Alkuvuosi menikin opiskellessa viemäreistä ja katoista sekä pohtien tiili- ja puutalojen plussia ja miinuksia. Sitten piti vielä ravata näytöissä. Epätoivo meinasi jo iskeä, kun kaikissa oli jotain vikaa.
Talojen katselu oli paljon mukavampaa, kun sai miettiä vain seinien väriä ja materiaalia. Kun piti ottaa selvää viemäreiden kunnosta, valesokkeleista ja painovoimaisesta ilmanvaihdosta, meinasin pudota kärryiltä.

Parin kuukauden etsinnän jälkeen löysimme meille uuden kodin. Ajattelin, että elämä rauhoittuu, kun uusi kotikin on tiedossa, mutta nyt se vasta rankkaa on ollutkin.
Kahdeksan tuntia töitä ja sen jälkeen toinen mokoma seiniä irti repien, maalaten, paklaten, järjestellen ja kaupoissa juostessa etsien ties mitä aineita, joista en ole aiemmin kuullutkaan. K-Raudan henkilökuntaa on piinattu hankalilla kysymyksillä.

Jos olen jotain muutaman viikon remppaamisesta oppinut, niin aina tulee takapakkia. Ihan aina. Mitäs ruudun toiselle puolelle kuuluu? Remppaako joku muu tällä hetkellä?



Yritän palata blogin kanssa pikkuhiljaa takaisin ruotuun. Olisinkin kysynyt, että kiinnostaako remppa-aiheiset postaukset?
Mehän toteutetaan pintaremppa pikkurahalla, joten budjettivinkkejä olisi tiedossa. Ihan kaikesta minulla ei valitettavasti ole ennen-kuvaa, sillä en edes tällä hetkellä tiedä missä kamerani on. Jossain tuolla pahvilaatikoiden keskellä. J


Mukavaa kevättä ja paljon auringonpaistetta <3


Elina

torstai 9. helmikuuta 2017

Kahviasiaa



Useasti on viime aikoina tullut esille, että minkälaista kahvia juon, mitä laitan sekaan ja mitä muut sekoittaa kahviinsa. Se on myöskin tullut esille, että rasva-/voikahvi ei mikään ihan uusi juttu ole. "Ennenvanhaan" on ollut yleistä sekoittaa kahviin voita.

Kahvista hypetetään paljon, eikä suotta. Suomalaiset juo ihan tolkuttomasti kahvia. Eikä siinä mitään, jos kahvi vaan kropalle sopii. Toki siihen vaikuttaa moni asia. Sen määrä ja laatu on varmaankin se pointti. Kahvia ei siis tarvitse kitata ämpäritolkulla.
Monelle se aamukahvi on päivän kohokohtia. Ei ole ihan sama millä aamulla itsensä käyntiin laittaa. Aamun kahvinautinto muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun ryhtyy kiinnittämään huomiota laatuun, ei niinkään siihen, että pitäisi pannullinen kiskaista huiviin.

Rasvakahvi ja erilaiset versiot on ollut paljon esillä. Mä olen muutaman vuoden juonut kahvini näillä höysteillä. Ja kyllä. On parempi fiilis ollut, kun siitä ”myrkytetystä” kahvista. Valitsen siis kahvini tarkkaan mitä juon. Oon juonut pitkään Arvid Nordqvistin Reko- kahvia. Toki muutkin luomulaatuiset kahvit menee. Tärkeintä olisi, että se on luomua. Luomumerkityt tuotteet on kuitenkin sen verran vahdittua touhua, että merkkiin voi luottaa. Itse kyllä katson lisäksi alkuperämaan. Silläkin on minulle merkitystä. Oli luomua taikka ei.

Kahvimatskujani 😊
Tomi Kokko on paljon hehkuttanut Bulletproof kahviaan. Oma kahvini ei ehkä ihan just sellaista ole, mutta omasta mielestäni aivan mahtavaa kuitenkin. 

Omaan kahviini usein laitan; 

Lisäilen edellä mainittuja suosituksen mukaan ja näitä ainesosia voi vaihdella mielensä mukaan 😊
Tarkemmin en näitä ainesosien vaikutuksia/tehoja tuohon käynyt avaamaan. Kattavampi selvitys löytyy, kun klikkailette linkkejä auki. Tuotteita saa täällä Kouvolassa Kouvolan luontaistuotteelta.




Hiljalleen alkaa kahvilatkin heräilemään tähän luomuun. Pääkaupunkiseudulla varmaankin enemmän pieniä kahviloita, joissa on spessumpia kahveja. Täällä Kouvolassa on tällä hetkellä yksi ylitse muiden. Papulaari, aivan ihana kahvila, josta saa mielettömiä kahveja, hyvälaatuista, tarkkaanvalittua kahvia, sekä erikoiskahveja. Näiden lisäksi palvelu ja tunnelma pienessä kahvilassa on niin ihana, että ei sitä pysty

Hieman jouluinen kuva. Papulaarissa joulun alla. Herkullinen Betonilatte 💖
Rakkaudesta kahviin 💗

Heli