Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2016

Unelmajoululahja itselle ja hieman unettomuutta jälleen


Miten teidän joulu meni? 
Mulla ihan kivasti, mitä nyt märehdin koko vuoden murheet niin, että mulla on uus kurttu naamassa. Kuten mun joistain postauksista on saattanut huomata, niin oli tää mennyt vuosi aika paska vuosi. Hurjaa tunteiden myllerrystä, mutta elämä on. On se hienoa, että niitä on ymmärtänyt käydä läpi. Hengissä kuitenkin ollaan ja siitä kovin kiitollinen. Kaikki ei ole, hengissä. 

Iloakin toki mun joulussa oli. Nuoriso ja puolisokin (ainakin välillä 😊). Syöminen on myös ihan sairaan kivaa. Olen siis syönyt paljon ja katsellut leffoja jne. Tulevaisuuden toivot kävivät yhden yön viihtymässä äidin lihapatojen äärellä. Nopeita liikeissään, kun tuppaavat olemaan, niin nopeita on myös visiitit. Olisin toivonut nuorison viihtyvän pidempään, mut työt ja omat menot vie heitäkin.

Jollakin on kriisi kinkun tai kuusen kanssa, mutta mulla peiton kanssa. Tuo unelmajoululahja oli siis untuvatäkki. Tuo pitkäaikainen unelmani, omistaa kunnon peitto. Ei oo enää, unelma siis. Ja untuvapeitto ja nimenomaan aitoa untuvaa. Ajattelin myös, että se olis jotenkin ekologisempi hävittää sitten, jos joskus sen aika tulee. Materiaalinsa ja hintansa puolesta tuumasin sen olevan pitkäaikainen peitto. Ajattelin, että aito luonnontuote on parempi, kun ne silikonitäytteiset peitot, missä on jotakin silikonipalloja. Sitten, kun semmoinen silikonipeitto tulee tiensä päähän, niin miten se hävitetään? En kyllä yhtään tiedä. Onko ne silikonipallot ongelmajätettä? Eiköhän niistä silikonipeitoistakin saa yhden jätemantereen johonkin mereen kellumaan. Ei kyllä paljoo naurata. Entä untuva? No sen voi ainakin polttaa, kun on luonnosta lähtöisin. Näinpä funtsasin.

Elämä untuvapeiton kanssa ei kuitenkaan ole mennyt odotetulla tavalla. Miksi, voi miksi kukaan ei kertonut mulle, että se saattaa olla myös yks perkele siinä muiden unettomuuden aiheuttajien joukossa. No en ymmärtänyt kysellä. Oletin vaan, että arvokkaan investoinnin täytyy olla hyvä.

Miten yks peitto voi kahista ja rapista sillee, kun kääntää kylkeä, häh? Olen hikoillut kaksi viikkoa nukkuessani. Helvetillinen tuskan hiki myös unettomuudesta, jota mokoma peitto aiheuttanut. Vai onko tässä sittenkin kyse hormoneista taikka jostain muusta kropan toimintahäiriöstä? Vaihdevuodet, nyt jo? En tiedä, sattuipa vaan tulemaan samaan aikaan, kun peitto, jos näin on.  Peitto olisi varmaan hyvä, jos olis sikee uninen ja lisäks vielä kylmempi makkari, mitä se on. Yleensä palelen aina. Myös siksi siis lämmin peitto talviajaksi oli ollut ajatuksissa.  



Eilen, kaikein muun ohessa päätin pestä peitot. Joo, uudet peitot. Arvatkaapa kahiseeko vielä? No kahisee! Ei loppunut kahina. Päätin kuitenkin vielä yrittää. Todellakin, aion yrittää vielä nukkumista peiton kanssa. Joo ja sitten, kun ängin peittoja (yksitellen pesin) koneeseen, niin huomasin että ne onkin tehty KIINASSA! Voi juma. Taas rupes kiristää mun ekologista pantaa. Siis olin ostavinani Pohjoismaiset peitot. Tanskan lippu niissä komeili. 

Senhän tietää, että ongelma on vaan mulla, koska mies nukkuu kun tukki. Niinku aina! Aina mulle tulee joku uusi unen viejä. Tällä kertaa vielä ihan itse aiheutettu. Ne peitot on kyllä ihanan muhkeat ja paksut 💖 Lähen aikuisten unikouluun just. Olisko semmoinen jossakin? 

Vähemmän hikisiä unia ja parempaa uutta vuotta ootellessa 😊

<3  Heli <3


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Piparihommia


Nää bloggaajat on ollut nyt talvihorroksessa taikka jossakin. Mahottomasti olis asiaa, mut ei oo ehtinyt nyt kaikkee kirjottelee. On ollut niin paljon kaikkee uutta ja muuta. Ihan on ollut ikävä kirjottamista, mut aina ei vaan ehdi kaikkee. Nää piparijutut oli nyt kyllä jo saatava tänne. Johan kohta on joulu <3


Olen tässä jo muutamana vuonna tehny pipareita ilman valkoista sokeria ja gluteenittomana. Maku on suunnilleen sama, kun olis tavan jauhoihin tehty. Koostumus ehkä vähän mureampi. Viime vuotista ohjetta en nyt tähän hätään etsinyt. Hieman muokkasin Lifen mainoslehdessä ollutta ohjetta. Vaihdoin kookossokerin intiaanisokeriin ja mantelijauheen tummaan riisijauhoon.

Tässä ohjeessa kerrottiin, että voi halutessaan koristella hieman sulatetulla kookosmannalla. Voin kertoo, että se ei ollut mun juttu. Ei onnistunut niinkun alkuunkaan. Kokeilen ehkä joskus toiste uusiks. Tai sitten koetan keksiä jonkun muun ”terveellisemmän” koristelumuodon, kun se tavan sokerikuorrute. Hyviä vinkkejä otetaan myös vastaan :)


Näiden piprujen määrä riippuu ihan siitä, että kuinka paljon tykkää syödä taikinaa. Mun mielestä se taikina on just parasta. En niinkään välitä niistä valmiista pipareista :)

Gluteenittomat piparkakut (3-4 pellillistä)

150 g luomuvoita
1,5 dl intiaanisokeria 
2 tl ceyloninkanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kardemummaa
0,5 tl neilikkaa
(0,5 tl pomeranssia)
0,5 tl himalajansuolaa
1 luomumuna
1 tl soodaa
3 dl tummaa riisijauhoa 
3 dl tapiokatärkkelystä


Mittaa voi, kookossokeri sekä mausteet kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä ja sekoita huolella esimerkiksi vispilällä. Nosta syrjään jäähtymään. Sekoita hieman jäähtyneeseen seokseen muna ja sooda, sekä riisijauhot. Lisää tapiokatärkkelystä desi kerrallaan, kunnes taikinasta muodostuu yhtenäinen. Kääri taikina kelmuun ja nosta yöksi jääkaappiin.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Leivo taikina pipareiksi, voit käyttää jauhottamiseen tapiokatärkkelystä. Paista uunin keskitasolla 5-7 minuuttia riippuen piparien paksuudesta. Anna piparkakkujen jäähtyä ennen siirtämistä.

Koristele sillä kookosmannalla, jos osaat! :D



Jouluisia hetkiä <3


<3  Heli <3

lauantai 26. marraskuuta 2016

DIY: betoniset tuikkukupit



Apua joulu on jo alle kuukauden päästä. Mä oon jouluihminen henkeen ja vereen, vaikka olen myös vannoutunut kesän lapsi. Joulun ajassa ja kesässä on paljon samaa. Molempina kausina on hirveästi härdelliä. Kesällä viikonloput täyttyvät juhlista ja tapahtumista jo toukokuussa. Loppuvuoden viikonloputkin tuppaavat olemaan täynnä pikkujouluja ja illan istujaisia.

Joulun alla on kuitenkin enemmän okei jäädä kotiin rentoutumaan ja vetää villasukat jalkaan. Kesällä ei malta, ehkä siksi pidän joulun ajasta niin paljon. Saa rentoutua yksin kotona, mutta jos menojalkaa vipattaa, tekemistäkin löytyy. J

Löytyykö blogin lukijoista muita jouluihmisiä? Onko joulun alla helpompi sanoa ei kuin kesällä? Oonko mä tän asian kanssa ihan yksin :D




Mutta aiheeseen.. Innostuin viime vuonna betoniaskartelusta. Tein pienen erän betonisia tuikkukuppeja. Päätin kokeilla tänä vuonna uudestaan. Helppoahan se on. Valmisteluiden jälkeen ei tarvitse kuin odottaa betonin kuivumista, sitten koristellaan ja valmis.

Betoniset tuikkukupit ovat kauniita lahjoja ja ihanan rouheita. Betoniaskartelu ei ole turhan tarkkaa vaan ilmakuplat ja rosoinen pinta vain kaunistavat tuotosta. Jokainen työ on aina uniikki. Tässä ei voi kuin onnistua ;)

Olen käyttänyt betonisten tuikkukuppien muotteina tyhjiä ja pestyjä rahka- ja jogurttipurkkeja. Tuikun reiän muottina olen käyttänyt lyhtykynttilöiden hylsyjä (Tämän näköisiä).

Tarvitset:

Betonia
Muotteja
Rasvaa/ tuorekelmua
Pieniä kiviä/painoa

Koristeluun:

Erilaisia pitsejä
Helmiä
Nappeja
Naruja
Kuivattuja appelsiinirenkaita
Mitä ikinä keksitkin J

Tee näin:

  • Voitele tai kelmuta muotit, jotta saat kovettuneen betonin irti muotista helpommin. Minä voitelin muotit vaseliinilla.
  • Sekoita betonista löysä puuro. Betoniaskartelua varten myydään askartelubetonia, joka on erittäin hienorakenteista. Minä olen käyttänyt aina ihan tavallista valmisbetonia, johon lisätään vain vesi. 20 kilon säkki maksaa vajaa 10 euroa muistaakseni. Haluan, että tekeleeni ovat rouheita.
  • Täytä muotti betonilla. Kopauttele muottia alustaa vasten suurimpien ilmakuplien välttämiseksi,  mutta kuten sanoin aiemmin ilmakuplat eivät haittaa ;)
  • Voitele lyhtykynttilän hylsy tai tuikkumuotti ulkopinnasta ja paina se keskelle betonia. Lyhtykynttilän hylsy lähtee nousemaan helposti. Hylsyyn kannattaa laittaa painoksi esimerkiksi pieniä kiviä, jotta betoni ei kuivu vinoon.
  • Jätä tuikkukupit kuivumaan kuivaan paikkaan ainakin viikoksi.
  • Kun betoni on kuivunut, irrota muotit ja pyyhi vaseliini pois tuikkukupeista.
  • Koristele mielesi mukaan. Minä käytin koristeluun pitsinauhaa, juuttinarua, villalankaa, vanhoja päiväkirjan avaimia ja erilaisia nappeja ja rautalankakoristeita.






Voilá!


Mahtavaa joulunaikaa, Elina