Se on tässä ja nyt. Mitä me täällä tavoitellaan? Onnea?
Jokainen haluaa olla onnellinen. Miten se sitten saavutetaan? Se vaatii aikaa,
intoa, asennetta ja nimenomaan oikeaa aikaa. Oikeiden ihmisten päästämistä
omaan elämään. Sekä sen oivaltamista, että voi päästää ihmisiä elämäänsä.
Heitä, jotka ei aina huomauta sun ”virheistä” vaan ovat enemminkin sua
tukevalla kannalla. Tärkeintä lienee oivaltaa se, että pääsee itse itseensä.
Ehkä vähän hassusti sanottu, mutta noin mä sen ajattelen. Myrkyttäville
suhteille ja asioille elämässä voi sanoo heipat, vaikka ei helppoa sekään.
Työstöä vaatii.
Mulla on aina ollut, ihan pienestä pitäen, jotenkin tosi
vahvana tunne tai tietämys siitä, että täältä lähtiessä ei mitään saa mukaan.
Ei materiaa, eikä ihmisiä. Lähet täältä ihan iteksee. Sehän olis aivan
mahtavaa, kun lähtö jonain päivänä on edessä, että olis niinku suht sinut
ittesä kans ja onnellinen vaan ihan pelkästä omasta itsestään. Vai oletteko
samaa mieltä? J Ennen
sitä lähtöä on hyvä olla myös ne ystävyysasiat kunnossa. On ihmisiä, jolla ei
tosiaan ole ketään ystäviä tai ihmisiä ympärillä. Joillain on ihmisiä
ympärillä, mutta eivät puhu kenenkään kanssa mistään tärkeistä asioista.
Suorittavat vaan arkeaan ja vaihtavat arkiset kuulumiset. Sitten jonain päivänä
saattaakin tulla seinä vastaan, kun on vaan suorittanut.
Minulla on onnekseni sattunut eteeni, varsinkin viime
aikoina kovin aidon oloisia ihmisiä, joilla on joku kyky tulla elämääni
aikamoisella ryminällä. Tarkoitan, että ihan, kun olisi vuosia tuntenut jonkun.
Juttu vaan luistaa. Sitten taas joidenkin kanssa ystävyys syntyy hissukseen.
Eikä sekään huono ole. Molemmat on ihan yhtä mahtavia juttuja. Kiitollinen
olen kaikista mun ympärillä olevista ihanista ihmisistä. Musta on ollut vaan
jotenkin jännää, että mä tämmösenä suht’ introverttinä persoonana olen vaan ”törmäillyt”uusiin
ihaniin ihmisiin. Siistii. On tunne, että just siksi mulle on tapahtunu kaikkia
ihania juttuja nyt ja tunne, että syntyy jotain ihan uutta. Mä en vaan tiiä
vielä mitä kaikkee J
Tuosta maallisesta mammonasta. Olen saanut kasvatuksen,
jossa raha on yks "jumalista" ja omaisuudesta pidetään kynsin hampain kiinni.
Siis semmoisestakin romusta ja roinasta, jolla ei edes oikeasti ole mitään
merkitystä. Silti vieläkin pitää perustella omille vanhemmille, että miksi mun
kanta on tämä. En väheksy rahaa tai materiaa. Raha on välttämätön, että täällä
tulee toimeen. Se on myös paha, kun se ottaa liikaa valtaa. Aiheuttaa myös ihan
liikaa stressiä ihmisille. On pakko olla paskaduunissa, jos ei vaihtoehtoja
ole. En nyt tarkoita tällä sitä, että pitäisi aivan joutilaaksi heittäytyä.
Vaan sitä, että avattaisiin silmämme ja nähtäisi se, kuinka huonosti monikin
voi. Se on se ikuinen oravanpyörä.
Vaatii rohkeutta hypätä siitä pois ja lähteä kohti omaa
minäänsä ja unelmiaan. Joillakin se hyppy tapahuu omasta tahdosta. Joillain
jostain ulkoisesta tekijästä, joka tuntuu sillä hetkellä epäoikeudenmukaiselta,
mutta onkin myöhemmin hyvä juttu. Jotkut jäävät loppuelämäkseen siihen
valittamaan, kun mitään ei tapahdu. Tuossa lienee vaihtoehdot. Niistä jokaisen
mahdollisuus valita myös itse ja mennä kohti omaa juttuaan.
Tänään aamuspinningissä omaa kiukkukuonaa purkaessani kelasin
taas, kuinka onnekas olen. Spinningohjaaja oli valinnut ihanat biisit loppuun. Niillä tähän päivään. Toinen niistä oli tämä. Kuunnelkaa! Tämä Robbie Williamsin biisi on todellinen voimalaulu.
Rakastakaa itseänne!
<3 Heli <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti