torstai 22. maaliskuuta 2018

Mitä paniikkikohtaukset ovat opettaneet minulle


Päätän hukuttaa aamuisen oudon oloni juoksulenkille. Askel rullaa hyvin, mutta sisälläni mylvii. Tuntuu kuin näkymätön verkko kiristyisi koko kroppani ympäri. Mitä enemmän pyristelen vastaan, sitä tiukemmalle verkko kiristyy. Huomaan sydämeni tykyttävän tuhatta ja sataa. Ajatukset vilistävät niin nopeasti, etten pysty tarttumaan niihin. Käyn todella pelottaviakin ajatuksia läpi. Kylmä hiki nousee pintaan. Minua oksettaa. Sisäinen ääni huutaa poistumaan ihmisten ilmoilta. Juoksemaan jonnekin, missä voi vain käpertyä nurkkaan. Piiloutua. Kotiin päästyäni vapisen kauttaaltaan, ja olen varma, etten selviä tästä kerrasta. Yritän hengittää syvään, mutta se ei onnistu. Juoksen vessaan ja oksennan. Minua ahdistaa ja pelottaa. Mietin helpottuisiko oloni, jos kuolisin. Saan kuitenkin kiinni ajatuksesta, että olen kokenut tämän aiemminkin ja pienin askelin saan keskitettyä ajatukseni hengittämiseen. Oksennan vielä kerran. Koko päivän sisälläni tuntuu ilkeä möykky, mutta se pienenee koko ajan.

Yllä oleva kertoo yhdestä paniikki- tai ahdistuskohtauksestani. Yritän kirjoittaa tuntemuksiani mahdollisimman tarkasti ylös jossain kohtaa paniikkikohtauksen jälkeen, mutta välillä en muista kohtauksesta juuri mitään. Tästä aiheesta ei ole helppo kirjoittaa. Eikä ole helppoa myöntää olevansa epätäydellinen. Katsottuani Lotta Näkyvän jakson Kaunis Elämä -sarjassa päätin, että haluan jakaa omat kokemukseni paniikkikohtauksista. Paniikkikohtaukset ovat yleensä reaktio jostakin, joka on lähtenyt liikkelle jo paljon aiemmin. Siksi niistä voi myös oppia jotain itsestään.

Paniikkikohtaukset ovat opettaneet, että minun ei tarvitse olla aina vahva tai myötäilevä. Olen koko elämäni enemmän tai vähemmän padonnut vihan tunnetta sisälleni, koska minun on äärimmäisen vaikea näyttää sitä toiselle. Pelkään vihantunnetta myös siksi, etten oikein osaa hallita sitä ja päästää siitä irti. Olen myös aiemmin lakaissut muutkin ikävät tunteet ja kokemukset maton alle. Kun ikäviä asioita ja tuntemuksia ei käsittele, ne purkautuvat joskus tavalla tai toisella.

Olen oppinut sanomaan ei. Kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan. Ystävyyssuhteet eivät kaadu, jos välillä sanoo ei. Töistä ei saa potkuja, vaikkei aina suostuisi ylitöihin. Vaikka pidän ihmisistä, tarvitsen silloin tällöin aikaa olla yksin. Olen oppinut omat rajani, mutta tässä asiassa on vielä parantamisen varaa. Esimerkiksi viime vuonna vedin itseni piippuun, kun kuvittelin, että ihminen jaksaa tehdä jatkuvasti 16 tunnin päiviä ja juosta kissanristiäisissä viikonloput. Se kostautui paniikkikohtauksina.

Niin kuin Lottakin sanoi omista kokemuksistaan, minäkin olen itseni pahin vihollinen. Kukaan ei ole koskaan puhunut minulle niin rumasti kuin usein puhun itselleni. Ruoskin itseäni olemaan parempi, kauniimpi, älykkäämpi, mitä vain. Jos epäonnistun, ruoskin itseäni lisää. Siksi välillä tuntuu, ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain mitä tavoitella. Olen myös ääripäiden ihminen täysillä tai ei ollenkaan. Opettelen jatkuvasti löytämään keskitien. Ei ole mahdollista elää täydellisen täydellistä elämää, joten sen eteen on turha ponnistella.

Tuntuu pahalta paljastaa omat heikkoudet, mutta niitä ei kannata kieltää, vaan hyväksyä ne. Kun tunnistaa omat heikkoutensa, pystyy toteuttamaan omia vahvuuksiaan.

Elina

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Murusia Budapestista












Ensimmäinen reaktioni Budapestista oli, että tämähän on kuin Pariisi. Rakennukset muistuttivat yllättävän paljon Pariisia. Tunnelma kaupungissa oli kuitenkin rennompi ja hieman boheemimpi kuin Pariisissa. Toisaalta välillä tuntui kuin olisi jossain päin Turkkia tai Moskovassa. Budapest onkin saanut historiansa saatossa vaikutteita jokaisesta ilmansuunnasta.
Toinen reaktioni Budapestista oli ihana kevät. Siellä nautittiin viime viikolla 17 asteen lämpötiloista, joka tuntuu nyt melko kaukaiselta, kun katsoo ikkunasta ulos. Samalta se varmasti tuntuu myös Budapestissa, sillä siellä on satanut tällä viikolla lunta. :O

Mieleeni jäivät myös upeat historiaa huokuvat rakennukset ja linnat, kuten Budan linna, Kalastajanlinnake, Citadellan linnake ja Parlamenttitalo. Budan linna kuuluu Budapestin suojeltuun maailmanperintöalueeseen kulttuurillisen ja historiallisen merkityksensä takia. Linna näyttää lumoavan hienolta erityisesti illalla valaistuna.
Kalastajanlinnakkeelta avautuvat upeat näköalat Tonavalle ja Pestin puolelle. Linnake koostuu laajasta terassista, jossa yhdistyvät uusgoottilainen ja uusromaaninen tyyli. Linnakkeen seitsemän tornia symboloivat 800-luvun unkarilaisia heimoja.
Citadellanlinnake sijaitsee 235 metriä korkean Gellertin vuoren huipulla. Kylpyläreissun päälle huipulle kiipeäminen teki tiukkaa, mutta huipulle pääsee myös autolla. Linnoitus rakennettiin puolustuskäyttöön vuonna 1854 Hapsburgien monarkkien toimesta.
Parlamenttitalon esikuvana on toiminut Lontoon Westminsterin palatsi. Parlamenttitalo on maailman kolmanneksi suurin, siksi sitä on vaikea olla erottamatta rakennusten joukosta.


Tonavan yli menee upeita eri aikakauden siltoja. Széchenyin ketjusilta on vanhin silta, joka yhdistää Budapestin kaksi osaa toisiinsa. Vapaudensilta rakennettiin 1800-luvun lopulla. Siltaa koristavat suuret pronssipatsaat, jotka esittävät turuleja, jotka ovat unkarilaisen tarun mukaan suojelijoita.
Kannattaa myös käydä vilkaisemassa Elisabetin silta ja Rákóczin silta.


Gellertin kylpylä huokuu historiaa. Se on hieman sokkeloinen, sillä aikanaan kylpylässä on ollut omat puolet miehille ja naisille. Vesi tulee historiaa huokuviin allashuoneisiin suoraan Gellértinvuorelta virtaavista kuumista lähteistä.


Heti ensimmäisenä päivänä halusimme maistaa aitoa unkarilaista gulassikeittoa. Tarjoilijakin vitsaili, jos keitto olisi mielestämme pahaa, emme saisi sanoa mitään. Niin tärkeä perinneruoka gulassikeitto unkarilaisille on. Keitto kuitenkin ylitti kaikki odotukseni. Ihanan täyteläinen ja sopivan tulinen liemi teki niin suuren vaikutuksen, että aion tehdä keitosta oman version tällä viikolla kotona. Jos minulla olisi ollut ruumaan menevä laukku matkassa olisin hamstrannut paprikapyrettä kotiin tuomisiksi. Tietääkö kukaan saako Suomesta paprikapyrettä?
Perinteinen gulassi valmistetaan pilkotusta naudanlihasta, se maustetaan sipulilla, paprikajauheella ja suolalla sekä kasviksilla.

Kirjoittelen vielä myöhemmin tällä viikolla lisää Budapestista muun muassa ravintolasuosituksia ja muita vinkkejä. :)

Reissuterveisin, Elina

Lähde: Expedia

torstai 15. maaliskuuta 2018

Kuitupitoinen ja vitamiinirikas smoothiekulho




Smoothiebowl eli suomalaisittain smoothiekulho on näppärää pikaruokaa. Sen kuin heittää ainekset tehosekoittimeen, kaataa kulhoon, koristelee annoksen ja lappaa suuhun. Suosittelen kuitenkin nautiskelemaan jokaisesta lusikallisesta.
Ehkä se on psykologista, mutta tuntuu, että smoothiekulhot täyttävät paremmin kuin tavallinen juotava smoothie.

Tähän smoothiekulhoon tulee mansikoita, vadelmia, banaania, kurpitsansiemeniä ja mantelimaitoa. Annos koristellaan pekaanipähkinöillä ja karhunvatukoilla.
Kombo tekee smoothiesta ihanan makeankirpeän. Smoothiekulho on täynnä kuituja ja vitamiineja.

Mansikassa on paljon antioksidantteja. Mansikassa on enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa. Kahdessa desissä mansikoita on saman verran kuituja kuin palassa ruisleipää.

Myös vadelmassa on runsaasti C-vitamiinia ja se on kuiturikas marja. Lisäksi marja sisältää kivennäisaineita, kuten magnesiumia, kalsiumia ja fosforia. Karhunvatukassa on muun muassa rautaa, C-vitamiinia ja kuituja.

Banaaneissa on runsaasti B6- ja C-vitamiineja, foolihappoa ja mineraaleja kuten esimerkiksi magnesiumia ja kaliumia.

Pekaanipähkinöissä on runsaasti E-vitamiinia. E-vitamiini on tärkeä elimistön antioksidantti eli hapettumisen estäjä. Se on rasvaliukoinen, joten se voi varastoitua elimistöön.
C-vitamiini edistää E-vitamiinin toimivuutta.

Kurpitsansiemenissä on omega-3-rasvahappoja, jotka tukevat muun muassa sydämen terveyttä.
Siemenissä on myös paljon magnesiumia.


Kuitupitoinen ja vitaaminirikas smoothiekulho 1-2 annosta

1,5 dl jäisiä mansikoita
1 dl    jäisiä vadelia
0,5 dl jäisiä karhunvatukoita
1        banaani
2 rkl  kurpitsansiemeniä
1 dl    mantelimatioa

Ohje:

Sekoita ainekset tehosekoittimessa. Seoksesta pitää tulla tasaista ja paksua, jotta se on lusikoitavaa. Lisää mantelimatoa, jos tuntuu, että seos jää liian paksuksi. Kaada valmis smoothie kulhoon.
Koristele pähkinöillä, siemenillä ja marjoilla.


Marjaisin terveisin, Elina


Ps. Käy nappaamassa Helin Vihreän mango-melonismoothien ohje talteen!