sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kohtaamisia joulumyyjäisissä


Niin se on taas päiviä vierähtänyt niin, että ajatukset on pyörinyt mahotonta kyytiä päässä, eikä mikään ole itsestään hypännyt tänne valmiiksi postauksiksi. No nyt jotain pientä.



Tänään oli Kouvolan Voikkaan Virtakivessä joulumyyjäiset. Oli ihanan talvinen kelikin. Pääsi vähän joulufiilikseen.

Virtakiven sauna sijaitsee aivan Kymijoen tuntumassa, kauniissa miljöössä. Minusta siellä on jotenkin taianomainen tunnelma aina, kun olen siellä käynyt. Toisaalta, tekeekö ne ihmiset sen tunnelman. Tänään olin taas ihanien ihmisten ympäröimänä ja mitkä energiat tai jotakin, maagista.

Mä olin esittelemässä edustamaani luomumeikkisarjaa siellä. 
Tuttuun tyyliini lähtööni kuului hieman kohellusta. En kuitenkaan pahemmin unohtanut mitään oleellista. No joo, kameran. Olis saanut tännekin ehkä vähän parempia kuvia, kun puhelimella, mutta nyt mennään näillä. Ulos, joenrantamaisemaan en edes ehtinyt kuvaamaan, kun piti kuunnella kaikkia hyviä juttuja sisällä. J Vaikka lähtö olikin vauhdikas, niin kummallinen hyvä fiilis vaan tuli, kun pääsin perille ja sain purnukkani jonkunlaiseen ojennukseen omalle paikalleni.


”Tilasin” etukäteen vähän uusia käyttäjiä myymilleni meikeille. Minulle ei niinkään se, että saisin siitä meikkien myynnistä tuloja. Vaan se, että saan vietyä sitä sanomaa eteenpäin. He, jotka yleensäkin meikkaavat ja kosmetiikkaa käyttävät, niin käyttäisivät edes laadukasta sertifioitua luonnon kosmetiikkaa. Tosi hyvää mieltä tuo se, että ihmiset oivaltaa juttuja. Se, että mä sillä eläisin, niin olisihan se aivan mahtavaa. On hyvä sanoa tämä ääneen, jos toive vaikkapa joskus toteutuisi ja voisin ihan oikeana työnä tehdä tätä harrastustani.

Paljon on ajat muuttunut. Vielä viisi vuotta sitten, kun otin sarjan myyntiin itselleni, oli moni hyvinkin ennakkoluuloinen. Tässä muutamassa vuodessa on menty hurjia harppauksia eteenpäin ja ilokseni ihmiset on nykyisin todella paljon kiinnostuneempia siitä, että mitä ihollensa laittavat. Siitä ei päästä mihinkään, etteikö kaikki lähtisi liikkeelle siitä, että mitä suuhunsa laittaa, suoliston hyvinvoinnista jne. Se vaikuttaa kaikkeen, mutta järkyttävä määrä kemikaaleja imeytyy ihon kautta meihin, jos ei yhtään katso millä ihoaan sivelee.


Tosi kiva, kun paikalla oli paljon paikallisia pienyrittäjiä ja yrittäjiä vähän kauempaakin. Kivaa myöskin se, että tämmöisiä tapahtumia on järjestetty ja on aivan huippua saada olla mukana niissä. Lisää näitä! Kouvolan yrittäjät puhaltelemaan samoihin hiiliin.

Tänään tapahtui mahtavia kohtaamisia. Kiitos niistä. 


Muksaa alkavaa viikkoa! J


Terkkusin, Heli

2 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle ja muille paikalla olleille. Te teitte tapahtumasta sellaisen kun se oli, kiitos <3
    Kiittäen Eija/Virtakiven sauna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :) <3 Kiitos myös järjestelyistä Mindian Mintulle :) <3
      T. Heli

      Poista