![]() |
Jo kautta aikain
ihminen on halunnut tutkia maailmaa ja löytää jotakin uutta. Minä
en ole poikkeus.
Saan matkustamisesta
hirveästi energiaa, inspiraatiota ja sellaista lapsen intoa. Vähän
kuin lapsena odotti joulupukkia, niin nykyään saman fiiliksen saa
unelmoidessa matkakohteista tai varatessa matkaa.
Kun selviää
vieraassa kulttuurissa vieraan kielen kanssa, tulee voittajafiilis.
Matkustaminen antaa perspektiiviä omaan kulttuuriin ja
ajattelutapaan. Matkoilla koetut asiat ja oivallukset muistaa aina.
Kirjoitin Kouvolan Sanomien kolumnissani (8.5.2017), että matkustamisen tiedetään
lisäävän luovuutta. Taksimatkasta voi selviytyä pelkällä
elekielellä ja sandaaleista voi tingata kirjoittamalla hinnan
paperille, kun yhteistä kieltä ei muuten löydy. Luin joskus, että
uusien hajujen, makujen ja näkyjen omaksuminen luo uusia hermoratoja
aivoihin, mikä auttaa uusien ajattelutapojen löytämisessä.
Uskon, että minussa
elää pieni tutkimusmatkailija. Olen ollut pienestä kova menemään.
Milloin olen lähtenyt perhepäivähoitajani kanssa laivareissulle
tai kaverin matkassa hänen sukulaisilleen toiselle puolelle Suomea.
Olen aina vain tomerasti kysynyt saanko tulla mukaan, ja useimmiten
olen päässyt.
Ensimmäisen
ulkomaanmatkani tein kuitenkin vasta täysi-ikäisenä, jos Tallinan
ja Tukholman laivareissuja ei lasketa. Lähdin 20-vuotiaana pariksi
kuukaudeksi työharjoitteluun Saksaan.
Sen jälkeen minua
on vaivannut ikuinen matkakuume. Mietin lähes joka päivä päivä
minne haluaisin matkustaa tai miten saisin lisää rahaa, jotta
voisin matkustaa enemmän.
Onneksi Pariisin
matka on jo muutaman viikon päästä. Silti mietin olisiko minun
mahdollista matkustaa myös Dubaihin ja Roomaan vielä ennen kesää.
Löytyykö sieltä
ruudun toiselta puolelta muita ikuisesta matkakuumeesta kärsiviä?
Aiotko matkustaa tänä vuonna jonnekin? Mitä sinä saat
matkustamisesta?
Muistakaa unelmoida!
Mahtavaa alkanutta vuotta, Elina
Kuvat aiemmilta reissuilta. Eka kuva on Cagnes-sur-merista Ranskasta. Toka kuva Yosemiten kansallispuistosta Kaliforniasta. Kolmas kuva Grand Canyonilta Arizonasta ja viimeinen kuva on Mentonista Ranskasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti