maanantai 4. marraskuuta 2019

Ehkä - tila



Koulutusmatkalle Ranskaan sanoin kyllä, vaikka olisin enemmin ollut loman tarpeessa. Vaan olipa antoisa matka 🌳🍇

Olen pohdiskellut viime aikoina kuinka helposti me ihmiset jätämme sopimatta asioita tai tapaamisia tai jätämme sopimisen viime tinkaan vapaa-ajalla. Onko elämämme niin täyttä, että ei edes ystäville pysty sanomaan, että ”Joo, kyllä lauantai mulle sopii”.  Olemmeko niin kiireisiä ja itsekeskeisiä nykyisin, että edes ystäville ei ole aikaa? Tai mikä siinä on ongelmana sanoa, että ei mulle sovi. En jaksa tai jotain muuta. Eikö meillä ole rohkeutta sano ei?

Elämme sellaisessa ”ehkä”- tilassa. Siis sanotaan, että ”Ehkä mulle sopii, katsotaan sitten lähempänä”. Miten niin lähempänä? Jätetään myös toisen kalenteri auki, kun ollaan niin ehkä- linjalla. Ihan kuin ei kunnioitettaisi toista, toisen aikaa tai ystävyyttä tai tapaamista (oli nyt kyse ystävyydestä tai muusta tapaamisesta) tarpeeksi, että voisi sopia jotakin. Odotetaanko, että tulee jotakin parempaa eteen juuri sille päivälle. Olisiko helpompi sanoa, että mulle ei nyt käy, eikä käy seuraavaan viiteen viikkoon ja sitten sovittaisi viiden viikon päähän tapaaminen, eikä mitään ehkä- kuvioita?
Se joko sopii tai sitten ei. Johtuuko tämä ilmiö vaan kiireestä, meidän epävarmuudesta vai siitä, että odotetaan vaikka sille lauantaille tai muulle päivälle jotakin mukavampaa juttua, kuin se mitä ystävä tai kamu on ehdotellut?

Tästä samaisesta ilmiöstä kirjoitti myös toimittaja Anna Wilkman Me Naisissa viime viikolla oman näkemyksensä paitsijäämisen pelosta, jota kutsutaan FOMO- ilmiöksi (fear of missing out). Mä tässä pohdiskelen asiaa lisäksi hieman eri kanteilta. En välttämättä laittaisi tuon ilmiön piikkiin kaikkea tätä.

Sama ilmiö toteutuu kyllä valitettavasti myös toisinaan työssä. Pääsääntöisesti pystytään sopimaan tapaamiset. Aina on heitä, jolla tulee jotakin ”parempaa” tekemistä tilalle, vaikka olisi kyse työstä.

Oman ajan arvostus on itsellänikin kasvanut tosi paljon viime vuosina. Luultavasti hektisyys ja ihan vaan se oman ajan tarve sekä palautuminen työstä vaatii sen oman ajan. Ihminen tarvitsee lepoa ja palautumista. Helposti tulee sanottua niin, että tulen jos jaksan. En lupaa mitään. Saatan kuitenkin lähteä tapaamaan frendejä, vaikka olisin väsynyt. Arvostan ystävyydet sen verran korkealle, että en jätä väliin, jos mahis on nähdä, vaikka kuinka kiirettä pitelis. Arvostan myös sen oman ajan korkealle, mutta ystävien kanssa hengatusta ajasta yleensä piristyy ja tulee hyvä mieli. Jos näin ei käy, niin sitten on mahdollisesti väärä jengi ympärillä.
Asia on myös niin, että esim. joidenkin ystävien kanssa tulee sellaisia hiljaisia aikoja, että elämät menee vaan hetkellisesti eri suuntiin. Mikä on ihan ymmärrettävää.

Ihanaa alkanutta marraskuuta. 
Koetetaan jaksaa täällä pimeyden keskellä. Tarpeeksi lepoa ja sopivassa suhteessa kyllää ja eitä 💓

Terkkusin, Heli

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Lomajuttuja


Viime vuoden lomareissulta. Pilvien yllä ✈

Olen siis lomalla 😁

”Olemme tärkeitä, mutta emme korvaamattomia."- teksti on lainattu joltain etelä-suomalaiselta eläinlääkäriltä. Törmäsin jossain kohtaa kesällä tähän tekstiin, kun eläinlääkäri ilmoitti asiakkailleen jäävänsä lomalle. Ajattelin heti, että tuota käytän itsekin. En tiedä, onko hän tuon ihan itse keksinyt, mutta erittäin hyvin sanottu. Asia on just noin. Olimme sitten yrittäjiä taikka palkkatyöntekijöitä, emme me loppujen lopuksi korvaamattomia ole. Itsellemme olemme, joten on erittäin tärkeä levätä ja hoitaa itseään lomailemalla.

Tämä alla oleva teksti kimpoili jo alkukesästä ulos, kun minua rupesi jurppimaan taas vaihteeksi se, että yrittäjä ei saisi lomailla. Ainakin jonkun mielestä. Miksi pitää luoda semmoinen ilmapiiri?

Loma on asia, josta tasaisin väliajoin keskustellaan facebookin laajassa naisyrittäjäryhmässä. Aina joku heittää ilmoille, että pidättekö lomaa ja jos pidätte niin kuinka paljon. Jotkut kehuskelee sillä, että pitävät kaksi päivää kesän aikana vapaata, joku toinen taas täräyttää kunnon lomat kehiin. Jälkimmäinen on minun mieleeni. Itse koetan kovasti kehittää yritystäni siihen suuntaan, että lomailu on mahdollista myös tulevaisuudessa. 

Ja kyllä, siihen tarvitsee todellakin kehitellä suunnitelmaa jo hyvissä ajoin, jos aikoo olla lomalla. Turha odotella aikaa ajatuksella, että: "Mä lomailen sitten, kun on hiljaisempaa". Ei se onnistu. Sillä sitten, kun yrittäjällä on hiljaista, niin sitten ei ole rahaa ja sitten, kun on rahaa, niin ei yleensä ole aikaa. Tuo sittenkun- ajattelu on muutenkin ihan perseestä. Ei ole sittenkun aikaa olemassa. Tästä sitku- touhusta olen kirjoitellut aiemminkin. Linkki siihen postaukseen tässä.

Loma on myös asia, josta olen useasti tämän kesän aikana kuullut suunnasta jos toisestakin, että ”Eihän yrittäjät pidä lomaa”. Ja monet ”korvaamattomat” yrittäjät toitottavat tätä suureen ääneen. Olkoonkin sarkasmia tai mitä tahansa, mut mitähän *****, oikeesti? Miten niin yrittäjällä ei olisi sitä samaa oikeutta pitää lomaa, kuten kaikilla muillakin? Osittain yrittäjä luo itse tuon tilanteen, että ei lomaile. Jos asenne on valmiiksi se, niin niinhän siinä tahtoo käydä sitten. Sitä saa mitä tilaa. 

Helpoksi yrittäjän lomailua ei todellakaan ole tehty. Sitä ei tulisi mieleenikään väittää. En edes ole viime aikoina seurannut, että mitä kivaa Arkadianmäellä on keksitty pienyrittäjän pään menoksi. Ei viitsi seurata, kun alkaa ottamaan päähän. Toki tähänkin asenteeseen varmaan jollain olis joku mielipide ja saa ollakin.


Kaunis Kotorinlahti elokuu 2018.

Omalta yrittäjäntaipaaleelta tiedän kyllä, että se ei aina ole mahdollista rahallisesti jäädä pois töistä viikoksi, kahdeksi tai jopa pidemmäksi aikaa. Ei ole siitä kyse ettenkö sitä ymmärtäisi. Jos yrityksen kanssa on tilanne tuollainen, niin olisiko aika sitten vähän miettiä jotakin muuveja johonkin suuntaan? Tehdä esim. ohessa jotakin varma tuloista hommaa taikka sitten kehittää yritystä siihen suuntaan, että lomat on jonain päivänä mahdollisia.

Mielestäni siihen pystyy itse vaikuttamaan. Yrittäjä suunnittelee vuoden tai puoli vuotta aiemmin pitävänsä viikon loman, niin kyllä se on sillä lailla, että asiakkaat kyllä pystyy olemaan sen viikon ilman sitä yrittäjää ja jatkaa yhteistyötä sitten loman jälkeen. Jokainen asiakas on myös ihminen, joka useimmiten pitää lomaa. Asiakas myös ymmärtää. Eri asia on se, jos on sovittu jo jotain ja yks’kaks päätätkin pitää loman kohdassa, jossa on jo sovittuja töitä. Niin tottakai sitten asiakassuhteet tai urakat ja vähän muukin kusee, jos ei sen suhteen ennakoi.

Semmoisia mietteitä taas onnistujalta täältä Kroatian auringon alta. Lisää juttua tulossa tästäkin mun suosikki- maasta. Valmiina siis jo juttuja, kunhan saan sanat mieleiseen järjestykseen 😉

Onnistumisia lomailun suunnitteluun, ihan jokaiselle.

Aurinkoisin terkkusin, Heli 🌞🌞🌞

maanantai 5. elokuuta 2019

Kiitollisuus ja onnistuminen



Mökkiranta 💙

Tämän yrittäjän mietteitä. Kiitollisena onnistujana yrittäjien maailmassa 💗

Kiitollisuus on asia, jota kannattaa oikein harjoittamalla harjoittaa. Tavallisesti suoritamme arkea huomaamatta elämän pieniä iloja. Mitäpä, jos keskittyisimme joka päivä kolmeen asiaan, josta olemme sinä päivänä, tässä hetkessä kiitollisia. Ei ole vaikeaa, eihän? 

Olen ihan super- kiitollinen matkastani minkä olen käynyt. Kaikkinensa. Erityisen kiitollinen olen ollut terveydestäni ja viime vuosien unelmien toteutumisesta yrittäjänä ja koulutuksien suhteen olen päässyt myös juuri sinne, mihin olen halunnutkin. 

Aika tarkalleen vuosi sitten koin usein hyvin vahvoja epäuskon hetkiä yrittäjä taipaleellani. Kirjoitin tuskissani siitä tänne blogiin postauksen. Tuon kirjoituksen johdosta sain ihan valtavasti uusia asiakkaita, myötätuntoa ja apua. Tahdon kiittää siitä nyt ihan kaikkia, jotka jakoivat postausta ja käyttivät palveluitani. Vieläkin herkistää, kun palaan niihin hetkiin.  Silloin pääsi itku useasti, onnesta ja kiitollisuudesta. Miten ihania ihmisiä löytyikään siihen hetkeen apuun. Olen ikuisesti kiitollinen siitä.

Nyt vielä kateellisille tiedoksi. Ei sillä, että välittäisin, mutta tiedoksi kuitenkin 😉
Aina löytyy heitä, jotka alkavat märehtiä, että siinä se nyt paukuttelee henkseleitä. Ei, en todellakaan ole rikastunut tällä (vieläkään) enkä edelleenkään koe olevani mitenkään erityisen vakaalla pohjalla. Mutta uskallan olla todella ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaan kovalla duunilla. Kaikilla se ei ole mennyt näin, eikä mene.

Kiitollisuuspäiväkirja on asia, joka tuli arkeeni jäädäkseen life coach- koulutuksen myötä pari vuotta sitten. Ei sillä ettenkö olisi kuullut ja käyttänyt kiitollisuus- harjoituksia jo aiemmin, mutta silloin otin sen kunnolla päivittäiseen käyttöön. Koulutus ravisteli todella hyvin suunnasta, jos toisestakin. Itselleni käänteen tekevää on ollut tajuta se, että on tärkeä olla kiitollinen myös ei niin kivoista- asioista. Niissä se vasta iso oppi piileekin. Siitä, kun kiittää päivittäin, niin kummasti alkaa kelkka kääntymään parempaan suuntaan 😊

Uskallan väittää, että ilman jatkuvaa tietoisesti kiitollisuuden harjoittamista en olisi nyt niin hyvässä jamassa, kun olen. Kaikista vastoinkäymisistä olen myös kiitollinen. Sillä ilman niitä en olisi nyt tässä, tällä näin hyvällä fiiliksellä.

Ihanaa viikkoa sulle!

Terkkusin, Heli



torstai 28. helmikuuta 2019

Verkostot, menestys ja yrittäjyys

Kuva: Pinterest

Saatan sohia tällä tekstillä vähän jotain pesää, mutta ei se mitään. Sohinhan päivittäin muutenkin  erilaisia ”pesiä” 😂

Minua jokseenkin ärsyttää ihmiset, jotka kuullessaan jonkun myyvän jotakin tuotteita verkostomarkkinoinnin kautta tyrmäävät sekä tämän bisneksen, tuotteen ja jopa sen ihmisenkin välittömästi. Saatetaan vetää jotain ihan ihme johtopäätöksiä aivan suotta, että tuo tyyppi on kusessa tai vähintäänkin vetämässä sua myös johonkin suohon, kun on tuohon soppaan lusikkansa tunkenut.
Voi ollakin, että muutamat vatipäät on tehnyt hallaa alalle, mutta samaisia vatipäitä mahtuu aivan joka ammattiryhmään, siis aivan jokaiseen. Se on sillä lailla, että kantsii pikkusen selvittää ennen kun tuomitsee verkostoja taikka verkostomarkkinointia. 

En tiedä, että ajattelevatko nämä ihmiset myös muunlaisesta yrittäjyydestä näin? Ajattelevatko he, että ostavat esimerkiksi mieluiten ketjuliikkeiltä esim. ruokansa, ravintovalmisteensa tai kosmetiikkansa, kun joltain pienyrittäjältä, joka ei anna edes alea, plussaa tai bonusta? Parhaimmassa tapauksessa asiakas saakin rabattia tuotteestaan pienyrittäjältä, mutta ei vaan tajua sitä. Puhumattakaan, että tajuaisi tukevan jonkun elinkeinoa. En missään tapauksessa halua nyt yleistää tai syyttää. Tähän vaan törmää, valitettavasti. Te jotka ajattelette näin, niin oletteko tulleet ajatelleeksi, että myöskin ketjuliikkeet ovat eräänlaisia verkostoja, joten työnnätte rahanne joka tapauksessa johonkin verkostoon. Siellä ne menee ainakin sinne johtoportaaseen, eikä tasaisesti kaikille. Tavan duunarit tienaa vähiten. Siis he, jotka tekevät suurimman työn siinä marketissa. Käytän esimerkkinä tässä nyt isoa päivittäistavara markettia, josta nykyisin voi ostaa kaiken Gustavsbergin vessanpytystä Rambutaniin. Tämän myötä erikoisliikkeet häviää. Se on taas ihan oma juttunsa, mutta näin on.  Verkostomarkkinoinnissa voit ns. tavan duunarina tienata jopa enemmän kuin ylälinjassa olevat henkilöt. Marketissa sama kuvio ei onnistu. Usko tai älä.

Myös useassa yhteydessä kuulee monen yksinyrittäjän sanovan, että muut tuotteet käy mulle valikoimaan, mutta ei sellaiset mitkä liittyy johonkin verkostomarkkinointiin. Oletteko te yrittäjät ajatelleet, että voisitte saada jopa lisämyyntiä niillä tuotteilla? Teillähän on jo valmis asiakaskunta, senkun paukutatte myyden!

Itse en tällä hetkellä myy mitään tuotteita mitkä liittyisi verkostomarkkinointiin, mutta käytän kyllä ja hyviä tuotteita ovatkin. Olen elämäni aikana ollut useissa verkostomarkkinointiyrityksissä mukana enkä ole kokenut, että minua olisi mitenkään kusetettu. Niistä verkostoista on ollut paljon hyötyä ja oppia jokaiselle elämän osa-alueelle. Paljon koulutuksia ja nimenomaan verkostoitumista.  Se tuo monesti uusia, ihania ystävyyssuhteita ja sosiaalista oppia. Verkostomarkkinointi ei tietenkään ole kaikkia varten, mutta en ymmärrä sen liiketoiminnan totaalista lyttäämistä.

Verkostomarkkinointiyrityksissä on yleensä aivan erityinen tapa tsempata kollegoita eteenpäin ja autetaan uskomaan omiin unelmiin. Mikä on tietysti epäsopivaa suomalaiseen mentaliteettin. Siellä jos missä näytetään menestys. Eikö sitä saisi näyttää, jos menee hyvin? Onko aina pakko painaa leuka rintaan ja mennä kohti uusia pettymyksiä.
EI, vaan  rinta rottingille ja menestys esille. Se mitä lisäät ja tilaat elämääsi, lisääntyy taatusti. Eli, jos ajattelet siinä kohtaa, kun yrityksesi alkaa menestyä, että no minä nyt oon vaan tämmönen perus suomalainen yrittäjä, niin semmosena sä jumankauta pysyt. Sen sijaan, kun menestyksen portit alkaa aueta, niin lisäät vaan vettä myllyyn ja pikkusen alat nauttimaan sun menestyksestä, niin avot! Sullahan on silloin menestyksen avaimet käsissäs.

Päätin reilu kaksi vuotta sitten antaa mahdollisuuden yhdelle tai oikeastaan muutamalle kapselille. Sekä myös jonkun bisnekselle. Törmäsin siis näihin kapseleihin ystäväni kautta. Mitä bisnekseen tulee, niin hän tai kukaan muukaan ei ole minulle väkisin tyrkyttänyt sitä. Olen todennut tuotteet käytössä erittäin toimiviksi ja olen saanut niistä runsaasti apua arjessa jaksamiseen. Se miten niitä markkinoidaan ei ole ollut mulle missään vaiheessa ongelma, päinvastoin. Jos minulla olisi ollut aikaa, niin luultavasti olisin jo siinä bisneksessäkin mukana.

On ollut tässä nyt muuta uraa luotavana 😊 Katsotaan onko joskus sen aika.
Jotenkin koko ajan olen jostain syystä uskonut, että ystäväni menestyy tässä bisneksessä ja niin on nyt käynyt. Miten paljon hän ja moni muukin vastaavanlaista bisnestä tekevä on saanut kuraa päällensä ihan vaan niiltä jotka lätkyttää lämpimikseen leukojaan tietämättä bisneksestä tai tuotteesta yhtään mitään. Varmasti saa jatkossakin kuraa päällensä, mutta hän on näyttänyt närhen munat jo aika monelle. Varmasti on heitäkin, jotka ovat nöyrtyneet ja myöntäneet tuominneensa turhaan.

Nyt niille skeptikoille tiedoksi. Minua ei ole maksettu tai käsketty kirjoittamaan tätä, vaan ilmaisen ihan itse oman mielipiteeni, kuten aina 😁

Kaikki, aivan kaikki bisnes liittyy tavalla tai toisella verkostoitumiseen. Sitä jos ei yrittäjänä hiffaa niin mielestäni ollaan jokseenkin kujalla. Tarkoitan tällä sitä, että olit minkä tahansa alan yrittäjä, niin tarvitset menestyäksesi muita kollegoita, ihmisiä ja yrityksiä. Niistä muodostuu verkosto, halusit taikka et.
Kyllä ymmärrän sen, että joskus jotkut verkostomarkkinointiyritykset on pilannut näiden hyvien verkostojen maineen. Se ei vie ihmiseltä paljon aikaa, jos kuuntelee mitä jollain on sanottavaa. Mielestäni sen voi tehdä niin. Monesti kuulin itse sitä, että en mä osta tai lähde siihen tai edes kuuntelemaan, jos kyseessä on jokin verkostomarkkinointiyritys. Joopajoo.

Olenpa myös yrittäjänä törmännyt siihen, että verkostomarkkinoinnin edustaja mollaa minun toimintaani ja tuotteitani. Puolustauduin ja sen jälkeen päätin, että en välitä siitä, vaikka sitä minun ammattikunnan mollaamista jokseenkin jatkuukin tältä taholta. Joku pelko kai heilläkin perseessä, että: "Nuo ammattilaiset vie meidän työt" -tai joku muu vastaava luulo. En tiedä. Kertokaa viisaammat.
Mä annan ainakin kaikille yrittäjille viimeistään nyt mahdollisuuden. Toivoisin, että muutkin sen tekisivät.
Eikö me kaikki vaan mahduttaisi tänne maahan ja Kouvolaan tuotteinemme ja palveluinemme, mollaamatta muita?

Kirjottelin tämän oman vuodatukseni, jonka jälkeen ymmärsin googlata, että varmaan joku muukin kirjoittanut aiheesta ja oli tietty 😃Bisnesnainen kertoo blogissaan näin.

Yhteistyöterveisin, Heli

Kuva netistä. Viritän nyt itelleni tämän. Laita säkin 😆


torstai 21. helmikuuta 2019

Murusia Kroatiasta


Auringonlasku Adrianmerellä

Oon ihan vaan muutamalle luvannut postausta Kroatiasta ja tuttuun tyyliin tekis mieli sylkästä kaikki kerralla ulos. Koetan nyt jotenkin jäsennellä näitä juttuja, että ei menis ihan kamalan sekavaks.
Ensimmäisen reissun kuviakin päsähti jonkuu verran ruudulle. Ehkä tämä teksti sieltä välistä löytyy.

Kroatia on vienyt täysin sydämeni. Sen on varmasti lähipiiri huomannut, ei liene epäilystäkään 😁 Olemme käyneet Kroatiassa jo neljänä vuonna peräkkäin. Luultavasti tämä vuosikaan ei tee poikkeusta. Alustava varaus on jo elokuulle.

Sijainti

Kroatia sijaitsee Italiaa vastapäätä, Adrianmeren rannalla. Helppo löytää kartalta.
Aloitetaan Kaštelan rivierasta. Kaštela on Adrianmeren rantaa myötäilevä kyläryhmä, joka muodostuu seitsemästä peräkkäisestä kylästä. Kaikissa oli aikoinaan kastelli (linnoitus, linnake). Kroatialaiset aatelissuvut rakensivat kaikki kastellit asumistarkoituksessa itselleen renessanssiajalla. Paikkakunnat ovat: Kaštel Sućurac, Kaštel Gomilica, Kaštel Kambelovac, Kaštel Lukšić, Kaštel Stari, Kaštel Novi ja Kaštel Štafilić. Lähde


Kaštelasta on Splittiin noin 15 kilometriä. On just mun mielentilalle sopivaa matskua. Sopivasti  ihan perusmarketteja, ravintoloita ja rantaa rannan perään. Ei turisteja häiriöksi asti, eikä minkään sortin väkisinkaupustelijoita. Kaštelassa on kaikkea historiallista tutkittavaa. Siis jos tykkää katsella rakennuksia. Yks ystävä sanoi mulle kerran, et: Oot saletisti ollu entisessä elämässä arkkitehti, kun Kuopiossa ihastelin vanhaa arkkitehtuuria. Voi olla. Rakastan kaikkien rakennusten tuijottelua. Niitä siellä riittää. Vuoret on toinen, jota myös piisaa edellä mainittujen lisäksi Kroatiassa. Jaksan siis tuijotella meren ja rakennusten lisäksi myös vuoria.


Kaštel Štafilić

Kaštel Štafilić

Ensimmäinen reissu Kroatiaan oli heinäkuussa 2015. Kohde oli silloin nimenomaan Kaštela. Luulen, että en olisi niin ihastunut maahan, jos olisin heti kättelyssä ollut majoittuneena Splitin tai jonkun muun suuremman kaupungin sykkeessä. Ehkä sekin vaikutti asiaan, että ei ollut vuosiin päässyt reissaamaan mihinkään, niin jotenkin Kroatia- kärpänen puraisi. 
Silloin ekalla reissulla lähdimme ystäväpariskunnan matkaan, jotka olivat keränneet kaikkiaan 11 henkilön porukan mukaan. Osa oli entuudestaan tuttuja toisilleen, osa ei. Hauska porukka kyllä.
Reissu alkoi jo reilusti aiemmin Facebook-ryhmässä fiilistelyllä ja käytännön asioiden sopimisella. Jatkui hervottomalla WhatsApp- viestittelyllä kunnes päästiin Helsinki-Vantaan kentälle lähtö aamuna kuuden maissa tapaamaan ja tutustumaan porukkaan. Lento oli lähdössä klo 8:30. Lento Splitin kentälle kestää n. kolme tuntia.

Majoitus

Tämä reissu kesti torstaista tiistaihin, eli reilu viiden päivän matka. Sekin siis riittää, että rakastuu maahan palavasti. Vaikea sanoa yhtä asiaa, mikä maasta tekisi mahtavan. Luonto, ihmiset, turkoosi meri. Kaikki!
Yksi porukasta järkkäsi asunnon Casamundon kautta. Aluksi asunnon kanssa meinasi käydä kusetuskuvio. Oli joku luksus- asunto tarjolla, mikä vaikutti ihan liian hyvältä ollakseen totta. Se huomattiin ajoissa ja meni ihan kivuttomasti, kun emme ehtineet maksaa onneksi mitään mihinkään. Kroatiaan on helppoa ja turvallista varata majoitus Bookingin tai Airbnb:n kautta. Useimmiten kuvat ja selostukset pitää paikkansa.
Asuntojen vuokra maksetaan usein käteisellä paikan päällä. Sekä kunat että eurot käy. Riippuu varmaan vähän paikasta. Kunia on helppo nostaa automaatista jo lentokentällä. Rahanvaihdosta ei siis kannata olla huolissaan. Euroilla ja pankkikortilla voi myös kätsästi maksaa useimmissa paikoissa.
Lennot meillä on ollut aina Norwegianin kautta. Katsotaan nyt mitä sille yhtiölle tapahtuu. Mä oon ainakin ollut kovin tyytyväinen siihen.

Hintataso

Hintataso alkaa olla Kroatian turistikohteissa jo lähelle Suomen tasoa, mutta esimerkiksi Kaštelassa ulkona syöminen maksaa noin 2/3 Suomen hinnoista. Voi olla, että on puolta halvempaakin, riippuu vähän paikasta.
Kaupassa ruoka on halvempaa, kun Suomessa. Pullotettu vesi ihan kohtuu hintaista. Kroatian vesijohtovettä voi kyllä ihan huoletta juoda. Silti huolehtisin hyvät maitohappobakteerit reissuun mukaan, vaikka ei veden osalta huolta olekaan.

Auton vuokra

Tämän ensimmäisen reissun jälkeen ollaan yleensä varattu jo hyvissä ajoin seuraavan reissun majoitus. Silloin on varaa valita, kun on ajoissa liikkeellä. Lennot on sitten kyttäilty sen mukaan minä päivänä on halvimmat lennot ja sitten vielä muokattu majoituksen päiviä tarvittaessa.
Lentokentältä on myös helppo vuokrata auto. Se kyllä kannattaa tehdä jo etukäteen netistä käsin. Nopeammin saa asiat hoitumaan sitten paikan päällä. Myös skootteri ja pyörävuokraamoja on tarjolla. Ekalla reissulla oli yhden päivän skootterit vuokralla. Skootterin vuokra oli silloin n.30€/päivä. Auton vuokraus maksaa Splitin kentällä n.40-70€/päivä, jos ottaa yhdeksi päiväksi. Viikoksi, kun vuokraa auton, niin maksaa n.20€/päivä.
Liikenne on samantyylistä, kun etelänmaissa yleensä, hieman säätöä, eikä mikään ole niin justiinsa ja töötit huutaa. Hyvä  on tarkistaa vuokra-auto tarkkaan ennen, kun lähtee ajelemaan. Ettei tule sitten kenenkään muun lommot omaksi syyksi. Kyllä ne kolhut, jos niitä on, aika hyvin on merkattukin papereihin. Ihan kaikkia vakuutuksia ei kande ottaa, mitä tuputetaan.




Laganini beach club


Laganini beach club


Laganini beach club



Auringon nousu Kaštel Štafilić:ssa






















Kaštel Štafilić

Ilmasto

Kroatia on kesällä kuuma. Hän, joka ei kuumuudesta tykkää, niin kannattaa miettiä maahan menoa keväällä, syksyllä tai alkukesästä. Toisaalta ilmastoinnit toimii kyllä kesällä, että ei se paha ole. Lämpöä riittää ja sitähän mä rakastan. Talvella Kroatiassa on semmoinen semi- talvi. Rannikolla  vallitsee välimerenilmasto, plussan puolella. Sisämaassa saattaa talvella pakastaakin. Riippuu tietty talvesta. Syksyn ja talven riesana Kroatiassa riehuu usein Bora- tuuli, joka ei ihan kevyt henkäys ole. Kaataa motarilla autoja ja sen sellasta. Itse en ole sitä kokenut, mutta kuullut olen.

Rannat Kroatiassa on kivikkoisia. Hiekkarantaa ei ole vielä tullut vastaan. On hyvä olla meressä uidessa uimakengät. Merisiiliä on myös paikoitellen hyvin runsaasti, joten senkin takia on hyvä suojata jalkansa.

Mä oon semmonen välimallinlenkkeilijä, että lenkkarit on ollut mukana joka reissulla. Lenkille kannattaa lähteä aamu seiskan paikkeilla, jos kesäkuumalla reissaa. Kasin jälkeen alkaa olla jo liian kuuma lenkkeillä juosten. Kaštela on ihan mieletön mesta myös lenkkeilyyn. Voi juosta rantakatuja pitkin ja seurailla, kun ihmiset heräilee kahviloihin istuskelemaan. Reitillä on joka kylän kohdalla erilaisia linnoituksia ja toinen toistaan mielenkiintoisempia rakennuksia.


Kaštel Štafilić

Kaštel Sućurac

Kaštel Gomilica
Split

Splitin hedelmätoreilta
Pari miinusta tässä tulee mieleen, kierrätys ja kellotapulit. Kierrätys on paikoitellen kehittynyt viime vuosista. Kellotapulit on sitten oma lukunsa ainakin Kaštelassa. Kantsii majoituksen suhteen katsella vähän, että missä kohtaa mahtaa tapuli olla, ne nimittäin bongottaa aamukuudesta lähtien. Siis jos ne nyt jonkun unia häiritsee. Splitin lentokenttä sijaitsee myös ihan kivenheiton päässä, Kaštelan alueella, joten lentokoneet kuuluu myös.


Kaštel Štafilić


Kaštel Štafilić "kotikujalla"

Nähtävää

Kaštelassa olemme olleet siis kolme kertaa ja siitä suhattu autolla ympäriinsä. Muina kertoina on ollut auto vuokralla, paitsi ekalla kerralla. Bussilla pääsee myös kätevästi kulkemaan Kaštelasta Trogiriin ja Splittiin parilla eurolla/suunta.
Autoillen olemme käyneet mm. Krka:n luonnonpuistossa, ajeltu pitkin Makarskan rivieraa, jonka varrella on mm. kaupungit: Omiš, Pisak ja Baška Voda ja  Makarskassa on pitänyt käydä pariin otteeseen. Jotenkin lumoavan kaunis kaupunki. Johtunee siitä, että on ihan vuoren kupeessa. Lisäksi kaupungit Split, Trogir, Šibenik, Primošten nyt ainakin äkkiseltään tulee mieleen. Parin vuoden takaisella reissulla kävimme myös Imotskissa sisämaassa, jossa sijaitsee mielenkiintoiset järvet: Modro jezero, sininen järvi ja Crveno jezero, punainen järvi.
Brač:in saarella viisi päivää yhdellä reissulla. Siellä tuli pyörittyä Supetar: ssa ja Bol:n kaupungissa ja Vidova Gora- vuoren huipulla. Pikkusaarilla; Solta, Čiovo ja Drvenik Veli saaren edustalla ihailemassa Blue Lagoonia ekalla reissulla 12 hlön "kumiveneellä" ja yhdellä reissulla päiväristeilyn muodossa.

Viime vuoden reissu olikin eteläiseen Kroatiaan. Lennettiin Dubrovnik:in. Cavtatissa Dubrovnikin lähellä majoitus ja siitä myös pieniä lähipaikkoja tuli tutkailtua mm. Srebreno ja Mlin.  Olimme sillä reissulla ensimmäiset kolme yötä Montenegron puolella.

Tässäpä pieni pläjäys matkakuumeisille 💖Lupaan (taas) kirjoittaa eri Kroatian reissuistamme. Päiväreissut ei tähän mahdu. Omatoimiset päiväretket on ollut upeita, koska luonto Kroatiassa on todella kaunis ja on saanut katsella paikkoja omaan tahtiin vuokra-auton ansiosta.

Kuvia Kroatiasta ja muistakin reissuista on mun Instaprofiilissa @helynjuttuja runsaasti, mikäli haluaa käydä fiilistelemässä lisää kuvien kautta.

Kroatiaterkkusin, Heli


Kukkaloistoa Splitissä

maanantai 31. joulukuuta 2018

Ihana, kamala vuosi 2018


"Takapihan" rauhoittavaa maisemaa ja sininen hetki 💙

Olen ylityöllistänyt itseni, niinpä kirjoittelut jää. Eikä ehdi pöytälaatikko- tekstejäkään julkaista. Kiireistä on ollut. Viimeksi olen tänne blogiin avautunut elokuussa työn vähyydestä. Tiesin, että siitä on hyötyä. Sitä saa mitä tilaa. Tilasin töitä, sain töitä. Jokuhan siitäkin kirjoituksesta mielensä pahoitti. Pääasiassa sain kuitenkin ymmärrystä ja työkuvioita osakseni, mikä on ihan tosi jees. Useaan otteeseen tekstissä mainitsin kyllä, että ei ole aikeita luovuttaa, enkä ole luovuttanut. 
Sydämessäni tiedän, että teen oikeita asioita ja ratkaisuja just nyt työrintamalla ja niissä pysyn. Piste. Tykkäsi ihmiset mun jutuista taikka ei.
Minulla on ollut siis ihan mukavasti töitä. Kakkostyötä on saanut tehdä ehkä vähän enemmän, kun ykköstyötä eli niitä oman yrityksen duuneja. Joka päivä olen muistanut olla kiitollinen siitä, kun on töitä ja saan tehdä sitä mitä rakastan.

Tästä vuodesta piti hieman kirjoitella. Mitä nyt olen ympärillä aistinut, nähnyt ja kuullut niin vuosi 2018 ei ole ollut helppo oikein kellekään. On jotenkin ihan jäätävät energiat jyllännyt.

Tässä työn teon ohella on elämä heitellyt pikkusen kapuloita rattaisiin, kuten elämällä tapana on. Nyt ne on vaan tuntunut liian isoilta kapuloilta. Jälleen olen kääntänyt katseen itseeni ja peiliin. Mietin usein, että olenko niin ääripään tyyppi, että koen voimakkaasti nämä elämän muutokset. Tässä on ollut nyt vähän kaikenlaista, niin kait vois asian ilmaista. Vuoron perään on jokainen osanen minussa ja elämässäni ollut kriisissä tänä vuonna. Ei se mitään. Se kuuluu elämään. Vuosi 2017 olikin vähän loivempi. Mitä nyt parin tutkinnon suorittamista oli työn alla ja sen semmosta. Elän vaan todella vahvasti nämä muutokset. Sen myös omalta osaltani myönnän, että onhan niitä muutoksia piisannut. Välillä se uuvuttaa ihan totaalisesti, kun pitää mennä läpi kaikki niin täydellä tunteella. Toisaalta itsehän nämä polut valitaan mitä tallataan, eikä luonteelleni missään tapauksessa sovi suora ja helppo polku. Mähän kuolisin tylsyyteen. Ei siis tällä luonteella sellaista. Sujuvasti on siis otettu vastaan mitä tämä vuosi antoi. Myönnän senkin, että nyt on takki totaalisen tyhjä. En palaudu muutaman päivän vapailla työputkistani, joten olen ihan merkkaillut oikeita vapaita kalenteriin tulevaisuuteen. Pysyn niissä. Lomakin on näköpiirissä. Aivan mahtavaa 💗

Joulun alla kauppakeskus Kampin valoloistoa 😍

Tilaan hieman loivempaa vuotta ensi vuodeksi. Pyydän myös vielä lisää älyä bisnekseen ja ihania uusia juttuja elämääni. Tiedän, että niitä on tulossa.  Aikaa ystäville ja rakkaille ihmisille. Jonkunlaisia lupauksia annan myös. En aio ottaa näistä kuitenkaan stressiä. Nämä on helppo toteuttaa, koska olen jo niin pitkään niitä toteuttanut 😁💖
Lupaan sanoa useammin EI ja vastaavasti myös KYLLÄ, jos sydän niin sanoo. Eli lupaan kuunnella vielä enemmän sydäntäni, mikäli se nyt on mahdollista.
Lupaan kiinnittää huomiota enemmän itsestäni huolehtimiseen ja hengaamiseen itseni kanssa. Olen jonkin tovin haaveillut mää- matkasta, ehkäpä sekin järjestyy. Tavalla tai toisella. 
Mitä sä haluat ensi vuodelta?

Tässä bongasin vanhan konstin. Joku oli somessa jakanut. Tästä klikkaamalla löydät ohjeet. Luultavasti teen sen tässä vielä ennen vuoden vaihdetta. Poltan paperin, johon olen kirjoittanut kaikki tämän vuoden taakse jätettävät kokemukset. Olen niistä oppini ammentanut. Lisäksi kirjoitan kirjeen itselleni vuoden päähän; mitä silloin teen ja missä olen. Katsotaan osuuko nappiin. 

Kiitos vuosi 2018. Tervetuloa uusi vuosi 2019 😊
Ihanaa ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!

Terkkusin, Heli

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Kalevaisesta jäsenkorjauksesta on apua moneen vaivaan

Kun ensimmäisen kuulin Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta, mieleeni tulivat shamaanit. Ajattelin sen olevan jotakin mystistä. Jotain poppamiesloitsuja.
Moni tuttuni oli kertonut saaneen paljon apua erilaisiin ongelmiin Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta. Olin iloinen, kun Riikka ehdotti, että pääsisin hänelle testiasiakkaaksi.

Kalevalainen jäsenkorjaus on tieteellisesti tutkittu, määrämuotoinen, perinteeseen tukeutuva, käsillä tehtävä, kudoksia kunnioittava hoitomuoto. Koko keholle tehtynä hoito parantaa liikkuvuutta, vaikuttaa lihaksia ja kalvorakenteita rentouttavasti elvyttäen samalla erilaisten kudosten ja aineenvaihduntajärjestelmien sekä hermojen toimintaa.

Hoito alkaa kehon kartoituksella. Täytetään kaavake, johon merkitään kropan ongelmakohtia, kuten missä tuntee kipua tai puutumista. Kalevalainen jäsenkorjaaja katsoo seisoma-asentosi ja tekee muistiinpanoja.
Sen jälkeen alkaa hauskin osuus. Jäsenkorjaaja painelee ja liikuttelee ensin jalkoja, siitä siirrytään ylöspäin.

Hoito ei ollut yhtään sitä mitä odotin. Hoidossa käsitellään koko tuki- ja liikuntaelimistö jalkapohjista kallonpohjaan saakka.
Kun perinteisessä hieronnassa hierotaan kipeitä paikkoja auki, kalevaisessa jäsenkorjauksessa korjataan vikoja kokonaisvaltaisesti ja tutkitaan perin pohjin, mistä ongelmat johtuvat.
Minun sääreni olivat aivan tukossa, enkä ollut edes tiedostanut asiaa. Olin vain oppinut elämään niiden kanssa.
Kun tuki- ja liikuntaelimistö on tasapainossa, se poistaa lihaksista jännitystä, vapauttaa kalvorakententeita ja parantaa nivelien liikkuvuutta.

Hoito oli erittäin rentouttava. Välillä jalkoja hoidettaessa minua kutitti päänahasta, mutta se on kuulema normaalia. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen nukahdin kotona sohvalle ja heräsin vasta seuraavana aamuna.

Riikka hoiti minua kolmen kerran sarjahoitona. Ensimmäiset kaksi tapaamista olivat kuukauden sisään ja kolmas oli kuukauden jälkeen ensimmäisistä hoitokerroista.
Pohkeeni saatiin hoitojen aikana auki. Voin kertoa, että sen huomaa, kun pohkeet eivät ole täynnä kuonaa.
Olen myös ollut paljon tietoisempi omasta kropastani hoidon jälkeen. Suosittelen!



Tiesitkö, että kalevalaisella jäsenkorjauksella on saatu hyviä hoitotuloksia muun muassa
  • Jalkojen erimittaisuuden korjaamisessa
  • Kasvukipujen hoidossa
  • Eri nivelten, kuten nilkan ja polven virheasentojen korjaamisessa
  • Skolioosin hoidossa
  • Tenniskyynäsrpään ja rannekanavan oireyhtymän hoidossa
  • Asentohuimauksen, migreenin ja erityyppisten pääkipujen hoidossa
  • Vauvojen koliikkikivuissa.

Lähde: Kansanlääkintäseura

Elina


torstai 20. syyskuuta 2018

Tuhti vadelma-suklaa-raakakakku



Välillä tekee mieli jotakin oikein tuhtia. Etenkin, kun illat pimenevät ja vettä sataa. Tämä vadelmasuklaa-raakakakku sopiikin syksyyn kuin nenä päähän. Lisäksi kakku on siitä ihana, että yksi pala riittää. Oikeasti. Kakku on kaiken lisäksi suht helppo tehdä ja apuvälineeksi tarvitsee vain tehosekoittimen.


Vadelmasuklaa-raakakakku ohje:
3 dl taatelia
3 dl erilaisia pähkinöitä
(tässä manteli, cashew, pekaani- ja saksanpähkinä seos)
1 dl raakakaakaojauhe
1 dl vettä (aloita desistä)
Vadelmakerros:
200 grammaa vadelmia
(Tässä kakussa noin 180 grammaa vadelmia ja noin 40 grammaa mansikoita)
1 rkl chiansiemeniä
Suklaakuorrutus
2 dl raakakaakaojauhe
3/4 dl hunajaa
1 dl kookosöljy
2 rkl tocoa
3-4 rkl lämmintä vettä

Ohje:
Sulata vadelmat, jos käytät pakastettuja. Sekoita ne chiasiemenien kanssa. Anna turvota "hilloksi".
Pane pähkinät ja raakakaakaojauhe tehosekoittimeen.
Kun pähkinät ovat sopivan pieninä paloina, lisää tehosekoittimeen taatelit ja desi vettä. Lisää vettä sen mukaan, että saat tasaisen massan.
Painele massa irtopohja- tai piirakkavuokaan.
Kaada vadelmatäyte pohjan päälle.
Laita kakku pakastimeen asettumaan noin tunniksi.
Valmista sillä aikaa suklaakuorrute.
Sulata kookosöljy ja hunaja varovasti mikrossa tai vesihauteessa.
Lisää sekaan raakakaakaojauhe, toco ja lämmin vesi. Sekoita tasaiseksi.
Lisää kuorrute kakun päälle. Laita vetäytymään pakastimeen vielä noin puoleksi tunniksi.
Nauti!



Ps. Kakun ohje on muokattu omanlaiseksi tästä ohjeesta.

Elina ja Heli


tiistai 18. syyskuuta 2018

Muistatko sen, kun halusit sitä, mitä sinulla on nyt?





Liian usein sitä vain porskutamme eteenpäin. Kun yksi asia on saatu päätökseen, siirrytään toisen asian pariin.

Liian harvoin pysähdymme ja pohdimme, kuinka paljon unelmia on matkan varrella jo toteutunut.

Jos miettii vaikkapa viimeistä kymmentä vuotta, siihen mahtuu varmasti meillä kaikilla toteutuneita unelmia, ja niitä, jotka ovat vielä saavuttamatta. Sitten on vielä unelmia, joita luuli haluavansa, mutta ne eivät olleetkaan itseä varten.

Mieti jotakin toteutunutta unelmaa. Muistatko sen fiiliksen, kun halusit sitä, mitä sinulla on nyt? Pitikö sen eteen tehdä töitä? Tuntuiko se ihan mahdottomalta? Vai toteutuiko unelma vähän kuin huomaamatta?

Minun kohdallani unelmointi alkaa hillittömällä innostuksella. Etsin tietoa, suunnittelen ja käytän mielikuvia. Miltä minusta tuntuu, kun jokin asia on saavutettu.
Sitten iskee epävarmuus ja pelko. Onko aika oikea? Olenko valmis riskeeraamaan kaiken tämän vuoksi? Haluanko tätä oikeasti?

Sen jälkeen unelmat jäävät usein kytemään. Tämä vaihe erottaa jyvät akanoista. Kaikista ideoista ja unelmistani toteutan lopulta ehkä 20 prosenttia.
Yleensä ne toteutuvat huomaamatta, mutta jälkikäteen ajateltuna niiden eteen onkin tehnyt paljon töitä. Silloin tajuaa myös matkan arvon. Usein se opettaa meille enemmän kuin itse päämäärä.

Siksi haluankin, että painat tämän hetkisen tunteen mieleesi jostakin toteutumattomasta unelmasta. Unelma voi olla kuinka iso tai pieni tahansa. Kun se toteutuu, muistele hetkeä, jolloin luulit, että unelma on ihan mahdoton. Analysoi matkaasi, ja opi itsestäsi.

Ennen kaikkea muista unelmoida, sillä siitä tulee hyvä mieli. Unelmoida voi myös siitä, että se hyvä, mitä on, pysyisi.




Unelmoiden, Elina

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Syyskuulumisia ja koiranpentu-uutisia




Vaikka tänä vuonna kesä oli pitkä, se meni ihan älyttömän nopeasti. Kevätkin hujahti jonnekin. Tammikuun Pariisin tai maaliskuun Budapestin reissusta tuntuu olevan jo pieni ikuisuus.
Muutenkin minusta on viime aikoina tuntunut, että aina on maanantai tai perjantai, sitten niiden välissä tapahtuu kaikenlaista.
Töitä, tapaamisia, kohtaamisia, hetkiä, ex-tempore-juttuja, perusarjen pyöritystä..
Minun on etenkin kesäisin vaikea sanoa ei, koska kesästä pitää ottaa kaikki irti. Olen kaksi viimeistä kevättä ja kesää mennyt sillä ajatuksella, että ehtiihän sitä nukkua sitten syksyllä. Viime vuonna homma eskaloitui paniikkikohtauksiin ja tänä vuonna minut pysäytti flunssa.
Eihän tällaisessä elämäntavassa ole mitään järkeä!

Tätä ei kuule minun suustani usein, mutta onneksi nyt on syksy. En ole syksyihmisiä. Olen kirjoittanut siitä aiemminkin.
Nyt kuitenkin nautin siitä, että kalenterissa ei ole töiden lisäksi oikeastaan mitään muuta.

Yksi merkintä sieltä kuitenkin löytyy ensi viikon keskiviikolta. Meille tulee silloin vihdoin ja viimein koiranpentu. Päädyimme pitkän pohdinnan jälkeen bokserinarttuun, jonka nimesimme Hallaksi.
Hallasta ja koira-arjesta kirjoitan varmasti vielä lisää. Niin kuin myös viikon takaiselta Nizza-reissulta.

Siinä se on. Meidän Halla!
Tuntuu ihanalta, että vietän suurimman osan syksystä kotona koiranpennun kanssa touhuten. Lisäksi aion lukea kaikki ne kirjat, jotka minulta jäi kesällä lukematta.
Voisin myös vihdoin toteuttaa tuon minun parin vuoden takaisen syksyn to do-listan.

Mitä teidän syksyyn kuuluu?

Terkuin, Elina

perjantai 10. elokuuta 2018

Totuus yrittäjyydestä

Herään kauniiseen aamuun. Stressi. En tunnista tai myönnä sitä, mutta jossain alitajunnassa se jyskyttää. Nousen hymyillen ylös ja nautin täysin siemauksin auringonvalosta. 
Katson ajanvarauskalenteria. Se ammottaa tyhjyyttään seuraavat viikot paria varausta lukuunottamatta. Katson toiveikkaana sähköpostinkin. Sinne tulee varauksesta aina ilmoitus. Ei mitään sielläkään. Lamaannun. Taas. Itkettää. Synkimpinä epätoivon hetkinä mietin, että olenko luotu vaan epäonnistumaan tässä jutussa, kunnes taas muistan päämääräni ja unelmani. Se on kirkkaana mielessäni. Päämäärästä voi olla hankala pitää kiinni, jos on taloudellisia vaikeuksia. Nämä on luultavasti mielen esteitä myöskin. Täytyy vaan päästä niistä yli.

Katson taas tyhjänä ammottavaa varauskalenteria. Mielestäni en ole kaikkea markkinointia voinut väärin tehdä. Eikö mulle vaan riitä asiakkaita? Yksi varaus tuli viikonloppuna viikon alkuun, mutta palvelua edeltävänä päivänä asiakas perui sen. Tätä tapahtuu usein. Vaikka sanovat peruessaan, että varaan uuden ajan pikaiseen tai kohtapuoleen, niin harva sen tekee. Jotkut kuitenkin, että en yleistä. Harmittaa sekin, että jengi puhuu paskaa. Sekin harmittaa, että välitän siitä. Miksi edes välitän? Nykyään ihmisten oharit harmittaa ehkä vähemmän, kun joskus aiemmin. Mun pitäs olla jo tottunu siihen.
Suurin osa ei myöskään ymmärrä sitä, että peruessaan ajan viimetipassa siihen on hyvin hankala saada ketään tilalle. Joka tarkoittaa sitä, että yrittäjä menettää tulonsa siltä osin.
Varsinkin silloin on vaikea saada tilalle ketään, jos on muutenkin asiakkaista pulaa. Jokainen asiakas on kullan arvoinen 💛

Yrittäjä- sanasta mielipiteeni. Suomen kieli jo leimaa yrittäjän tietynlaiseksi ”yrittäjäksi”, että aina vaan se yrittää pääsemättä päämääräänsä. Olen päättänyt jo aikaa sitten, että olen onnistuja, enkä yrittäjä. Olen ollut 14 vuotta yrittäjänä. Pääasiassa sivutoimisena. Pari vuotta aiemmin täyspäiväisesti ja nyt sitten tämä uusi jakso kokoaikaista yrittäjyyttä. Koen, että yrittäjyys on mun juttu ja virtaa vahvasti minussa. Onnistujana ajattelin kuitenkin edetä tällä yrittäjäurallani 😊

Päässä jyskyttää. On koskenut tavallista useammin ja enemmän päähän. Olen väsynyt koko ajan. En nuku. Illalla nukahdan siihen, että olen äärimmäisen kiitollinen saamistani asioista ja siitä, että voin viimein olla täyspäiväisenä yrittäjänä ja tehdä työtä, jota rakastan. 

Kuva: Omasta Unelma- korttipakasta vetästystä kortista. (Kortit: Hidasta Elämää)

Yöllä herään johonkin. Koetan saada unenpäästä uudestaan kiinni. Kaikesta huolimatta alkaa pyöriä kalenteri- lasku- ja mikälie- mylly päässä. Vaikka kuinka buustaan itseäni nukkumaan ja ajattelen positiivisesti sekä olen käyttänyt kaikki kikat nukkumisen eteen. Silti tuo mylly aloittaa härdellinsä. Eikä ihme. Onhan henkilökohtaisella tililläni usein jopa pari kymppiä rahaa, jos sitäkään. En pysty osallistumaan kotimme lainanmaksuun, enkä mihinkään. Ahdistaa ihan helvetisti. Tämän yrittämisen mahdollistaa siis vain ja ainoastaan mieheni. Jos olisin yksin, niin olisi täysin mahdoton yhtälö olla nyt tämän alan yrittäjänä tai sitten se olisi vaan mennyt jotenkin eri tavalla.
Mulla on nyt siis aivan mahtava paikka ja puitteet toimia yrittäjänä. Ymmärtäväinen yrittäjäkumppani ja kaikki sen osalta on nyt reilassa. Tässä on pari starttia jo otettu, että voipihan sekin hieman stressitasoja nostaa, kun lähtee alusta pariin otteeseen.

Kuva: MotivaatioTohtori

Käyn tekemässä myös vuoroja paikalliseen luontaistuotekauppaan, mikä on ihan mieletön juttu ja olen siitäkin aivan äärettömän kiitollinen, että minulla on tämmöinen mahdollisuus. Tehdä toista sydäntä lähellä olevaa työtä tässä ohessa. Siitä saa vähän taskurahaa.
Näinä hetkinä, kun varauksia ei tule tai ole, niin on kyllä ihan paniikki siitä, että millä mä maksan tulevat laskut. Yrityksen laskut, hoitotilan vuokrat yms. Omista laskuista puhumattakaan. 

Onnekseni mulla on aivan mielettömiä, rakkaita yrittäjäystäviä, jotka jaksavat kuunnella mun murheet ja tsemppaavat eteenpäin. Toki muitakin rakkaita ystäviä. Luulen kuitenkin, että vain toinen pienyrittäjä voi ymmärtää tämän tuskan.

Toisinaan erehdyn vahingossa kertomaan äidilleni tilanteesta. Huom, oikeesti vahingossa tulee jossain yhteydessä sanottua meiningeistä. Tiedän hänen reaktionsa ja mielipiteensä yleensäkin tekemisistäni, niin vältän puhumasta tästä yritys- ja työkuvioista. Jälkikäteen aina muistan itkujen jälkeen, että ei pitäis puhua omista touhuista mitään. Tarttis sanoa vaan, että menee todella hyvin, niin ei sais sitä dissausta niskaansa. Hän siis tuskin ymmärtää loukkaavansa käytöksellään. Kertoo vaan hyvin selkeästi aina miten ei olis pitänyt tai olis pitänyt tehdä ja voivottelee mun tilannetta. Jotenkin sitä toivoisi kannustusta sieltä suunnalta. Näiden kertojen jälkeen tuntuu vahvasti siltä, että on oikein epäonnistujan leima otsassa. Enhän kuitenkaan ole mitään väärää tehnyt. Enkä todellakaan ole antamassa periksi tai ei ole aikomus epäonnistua.

Kuva: Omasta Unelma- korttipakasta vetästystä kortista. (Kortit: Hidasta Elämää)

Vielä on paljon oppia siinä, että kenelle puhuu ja mitä. Nythän tässä kirjoitan hyvinkin avoimesti tästä mulle ja varmasti monelle muullekin yrittäjälle jokapäiväisestä ja hyvinkin henkilökohtaisesta asiasta. Milloin tämä yrittäjyys on täyttä painajaista ja milloin se on niin ihanaa, että ei ihanampaa olekaan. Pääsääntöisesti se useimmilla onkin tuota ihanuutta, jos kerran ovat jaksaneet sitä vuosikausia.

Aina se minunkin kohdalleni tulee tai tähän mennessä on tullut se päivä tai kaksi, että parin päivän aikana tuleekin viikon myynti, mikä on tässä kohtaa muutenkin aika pieni, mutta edes se minkä olen mielessäni budjetoinut. Paperille laitetut budjetit on saanut hetkeksi unohtaa, vaikka sekin piti olla ihan realistinen. Kaivetaan ne sitten myöhemmin taas esille. Kuitenkin olen saanut raavittua kasaan sellaisen myynnin, millä saan kuitattua yrityksen laskut. Täytyy vaan toivoa kaikki paikat ristissä ja tehdä edelleen töitä tämän eteen, että jonain päivänä tämä unelmani oikeasti elättää minut. Eikä todellakaan ole tullut mieleen luovuttaa.

Kuva: MotivaatioTohtori
Usein törmää siihen käsitykseen, että yrittäjät tienaa ihan hitokseen. Riippuu varmaan yrittäjästä, alasta ja ajasta myös. Minullahan tämä on todella lyhyt aika tämän alan yrittäjänä, joten ei vielä voi todellakaan sanoa, että onnistuuko tämä joskus. 
Itse uskon ja luotan tosi vahvasti omaan juttuuni, vaikka asiat hakeekin vielä uomiaan. Ja vaikka tämä stressi pärjäämisestä onkin ajaa mut hulluksi. 
Sen kuitenkin haluaisin romuttaa, jos jollain nyt semmoinen käsitys vielä on, että kaikki se mitä asiakkaana palvelustasi maksat tulisi yrittäjälle. Ei se niin mene. Se 24% mikä kuitissa lukee menee suoraan valtiolle. Jäljelle jäävästä maksetaan kaikki muut kulut, että paljon saa painaa duunia ennen, kun tästä ihan palkan saa.

No nyt on taas ryömitty tovi tässä liejussa. Näitä miettii onnistuja yön tunteina. Kiitollinen siitäkin, että olen saanut avautua. Mieli on tässä hetkessä ja katse tulevaisuudessa. Siellä näyttää hyvältä 💜

Mahtavia loppukesän päiviä 🌞Minä hurja se meinasin vielä lomailla viikon tästä ahdingosta huolimatta 🌴Ei liene vaikea arvata, että kenen kustannuksella. Noh, tämä tilanne on ohimenevää.
Nautitaan vielä lämmöstä ja ihanasta sadosta, mitä luonto meille antaa. 🌿🍏🍒

Lämmöllä, Heli 


maanantai 30. heinäkuuta 2018

Ihanat luonnonmukaiset aurinkosuojat





Helteet jatkuu 🌞💛Poikkeuksellisen ihana kesä on hellinyt meitä. Siitä siis äärimmäisen onnellinen, vaikka lyhkäinen loma onkin vasta edessäpäin. Eikä se ole edes Suomessa, mutta ei se mitään. Tämä mun postaus on yllättäen ollut luonnostilassa jo reilun viikon. Kaiken lisäksi tää piti saada ilmoille jo keväällä 😅Parempi myöhään...


Viime vuoden lopulla, kun herättelin yritystäni taas täyspäiväiseen toimintaan, etsin itselleni ja myyntiin toimivaa aurinkosuojaa. Minkä aarteen löysinkään. Mulla on ollut vuosien mittaan käytössä ja testissä useita luonnonkosmetiikan aurinkosuojia. Useimmiten on ollut jäätävä sinivalkoinen kelmu iholla. Joo, kyllä on ollut varma suoja, mutta se mönjä, mikä ei lähde pesussakaan hankaamalla, oli rasittava. Sitten bongasin Algamariksen suojat. Testasin nämä talvella myös etelän reissussa.


Algamariksen aurinkotuotteet ovat laadukkaita, luonnollisia, vedenkestäviä ja tehokkaita. Fysikaalisen aurinkosuojan teho perustuu luonnollisiin mineraalioksideihin, jotka heijastavat  auringonsäteet pois iholta. 


Oma suosikkini on ehdottomasti aurinkovoidespray SK30-suojakertoimella. Aurinkosuojasprayn nestemäinen koostumus mahdollistaa pienen määrän levittämisen laajalle ihoalueelle. Algamaris-aurinkosuojaspray jättää ihon pinnan kosteutetuksi eikä jätä sitä karseaa valkoista pintaa. Laadukas spray-suutin tekee tuotteesta todella riittoisan ja ilmatiivis suihkepullo takaa hygieenisyyden. Vedenkestävä aurinkosuoja tuoksuu raikkaalta ja hieman kookokselta.


House Of Organic:in sivuilla on lupaus, että tämä spray on luonnonkosmetiikkamarkkinoiden laadukkain fysikaalinen aurinkosuojaspray! Kyllä, allekirjoitan tämän.
Nämä alla olevat vinkit on myös lainattu House of Organicin sivuilta.

Turvallinen ja täysin luonnollinen Algamaris aurinkovoide

  • Ei saastuta vesistöjä
  • Vegaaninen
  • Vedenkestävä
  • Ei sisällä nanopartikkeleita
  • Raikas kookoksen tuoksu
  • Ecocert -sertifioitu
  • Luonnolliset ja turvalliset titaani- ja sinkkioksidit suojaavat ihoa UVA- ja UVB-säteiltä
  • Alga-gorriaⓇ -yhdiste on punalevästä uutettu antioksidantti, joka estää auringonsäteiden aiheuttamia ihovaurioita neutralisoimalla vapaita radikaaleja. Sen antioksidanttiset ominaisuudet ovat viisi kertaa tehokkaammat kuin C-vitamiinilla.
  • Auringonkukkaöljy kosteuttaa, elvyttää ja korjaa ihoa
  • Luomukookosöljy pehmentää, kosteuttaa ja suojaa ihoa
  • Ilmatiivis suihkepullo

Algamaris aurinkovoide käyttövinkit:

1. Suihkuta tuotetta suoraan vartalolle ja kasvoille suoraan tai kämmenen kautta. 
2. Lisää aurinkosuojaa huolellisesti kaikille auringolle altistuville ihoalueille. 
3. Aurinkosuojaa on suositeltavaa lisätä vähintään kahden tunnin välein. 
4. Algamaris-aurinkosuojatuotteet ovat vettä hylkiviä, mutta vedessä vietetyn ajan jälkeen ihon välitön uudelleensuojaaminen on suositeltavaa. 
5. Vältä kosketusta silmien kanssa. Älä suihkuta vaatteille. Vain ulkoiseen käyttöön. Pidä poissa lasten ulottuvilta. 
6. Suosittelemme poistamaan aurinkosuojan iholta päivän päätteeksi joko öljymäisellä puhdistustuotteella tai kuorintakintaalla sekä hellävaraisia tensidejä sisältävällä luonnonkosmetiikan suihkugeelillä.




Atlantin rannalla ☀
              

Toinen tämän sarjan suosikkini on Algamariksen kevyesti sävyttävä luonnollinen mineraaliaurinkosuoja kasvoille, kuin BB-voide.
Voidetta voi käyttää normaalin meikkipohjan tapaan. Samettisen koostumuksen omaava sävyttävä voide imeytyy nopeasti, levittyy erinomaisesti ja jättää ihon pinnan mattaiseksi. Ei tämäkään tuote tee ihoa tahmaiseksi. 




HEHKU ecobeauty&shopin valikoimaa. Kuvassa myös Evolve Organic Beautyn Satin leg gloss. Ihana tuote päivettyneelle iholle. Tule testaamaan! ☺


Tarjoan blogimme lukijoille nyt alennuksen Algamariksen tuotteista. Mainitse kassalla ALGA10, niin saat 10% alennuksen. Tuotteita löydät HEHKU ecobeauty&shopista osoitteesta Salpausselänkatu 47. Shop auki torstaisin klo 14-18 tai sopimuksen mukaan. Voit myös varata omaa ostosaikaasi netistä osoitteesta www.hehkudaybreakspa.fi




Helleterkkusin, Heli



Tuotetietojen ja käyttövinkkien lähde: Omat kokemukset ja House Of Organics